keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 käännössarjakuvat

Jälleen on tullut aika nostaa tässä blogissa esiin muutakin sarjakuvaa kuin idän ihmeitä. Mangan lisäksi Suomessa ilmestyy lehtipisteisiin ja muutamaan hassuun hyvin varusteltuun kirjakauppaan myyntiin iso kasa sarjakuvia tukulta eri kustantajia.

Tässä listauksessa kerrotaan kuluvan vuoden aikana ilmestyvät käännössarjakuvat julkaisukuukauden mukaan jaoteltuna. Myönnän, että viime vuonna vastaavaa listaa olisi voinut paremminkin päivittää. Tätä laiskuutta paikatakseni olenkin tehnyt uuden vuoden lupauksen sen puolesta, että lista olisi vuonna 2017 paremmin ajan tasalla.

Julkaisut on merkitty listaan julkaisukuukauden mukaan siten, että tummennettu teksti tarkoittaa julkaisua, kursivoitu tekijää ja lopuksi vielä kustantaja ja mahdollinen muu tieto ilman lisämausteita.


TAMMIKUU
Aku Ankka: Näköispainos 1975, osat I-II, useita, Sanoma
Saga 5, Brian K. Vaughan & Fional Staples, Like Kustannus
Sinitakit: Nukketeatteri, Willy Lambil & Raoul Cauvin, Zoom Teufel
Tex Willer-kirjasto 37: Esmeraldan salaisuus, G.L. Bonelli & Galep, Egmont Kustannus

HELMIKUU
Asterix 13: Asterix ja rahapata, René Goscinny & Albert Uderzo, Egmont Kustannus, uusintapainos
Carl Barksin parhaat sarjat 7: Ovela Roope-setä, Carl Barks, Sanoma
Saalistajien klubi 1: Bogeyman, Valérie Mangin & Steven Dupré, Zoom Teufel
Suuri suomalainen murrekirja, Carl Barks, Sanoma

MAALISKUU
Ace - Musta vaeltaja 1, Kyoukorin, Sangatsu Manga
Alix Senator 2: Viimeinen farao, Valérie Mangin & Thierry Démarez, Apollo Kustannus 
Cage, Brian Azzarello & Richard Corben, Like Kustannus
Modesty Blase: Hidas kuolema, Peter O'Donnell, Enrique Badía Romero & Neville Colvin, Jalava Kustannus

HUHTIKUU
Siegfrid 1, Alex Alice, Zoom Teufel

TOUKOKUU
Avaruusagentti Valerianin seikkailuja: Tuhannen planeetan valtakunta, Jean-Claude Mézières & Pierre Christin, Jalava Kustannus
Lehtimies Tintti seikkailee 5: Ottokarin valtikka, Hergé, Otava

KESÄKUU
Pikku Piko 15: Mitä ihmisetkin sanovat!, Tome & Janry, Zoom Teufel
Poika ja peto 1, Renji Asai & Mamoru Hosoda, Sangatsu Manga
Tulevaisuuden arabi 3: Lapsuus Lähi-Idässä (1985-1987), Riad Sattouf, WSOY

HEINÄKUU
Oikeuden puolustajat 4: Verkosto, Geoff Johns, Ivan Reis & Joe Prado, RW Kustannus
Pyhäkön kulkukissat, Chiyori, Sangatsu Manga

ELOKUU
Kaikkimeni.exe, Berliac, Asema Kustannus
Kuinka maailma pelastetaan 1, Shigahaku & Ryuu Usui, Punainen jättiläinen
Miracleman - Ihmeiden aika, Neil Gaiman & Mark Buckingham, Like Kustannus

SYYSKUU
a girl's melancholy, Taamo, Sangatsu Manga
Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja, Charlie Christensen, Zum Teufel

LOKAKUU
Rikollinen mieli 1, Gen Urobuchi & Hikaru Miyoshi, Punainen jättiläinen
Your name 1, Ranmaru Kotone & Makoto Shinkai, Sangatsu Manga

JOULUKUU
Pahispomo ja kissat, Bomarn, Sangatsu Manga


JULKAISUN AJANKOHTA EPÄVARMA
Sakurahime Kaden 1, Arina Tanemura, Sangatsu Manga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti