lauantai 19. toukokuuta 2018

Tulevaisuuden rikoksia

Noin puoli vuotta sitten Sangatsu Mangan starttaama Tarkastaja Akane Tsunemori on scifihöystettyä keveähköä rikospaikkatutkintaa. Tulevaisuuden Japanissa rikolliset mielet otetaan kiinni jo ennen rikokseen ryhtymistä - ja kenen muiden toimesta kuin toisten vastaavien toimeenpanemana.

Tarkastaja Akane Tsunemori (監視官 常守朱 / Kanshikan Tsunemori Akane)
Sarjakuva: Hikaru Miyoshi
Alkuteos: Psycho-Pass Committee
Hahmosuunnittelu: Akira Amano
Tarinasuunnittelu: Gen Urobuchi (Nitroplus)
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Suvi Mäkelä
Luettu 3/6



Heti ensisivuilta ollaan lupaavasti liikkeellä, kun sarja aloitetaan lainaamalla kuuluisaa George Orwellia. Esimerkiksi kirjastaan Vuonna 1984 tunnettu kirjailija käsitteli teoksessaan valvontayhteiskunnan vaaroja. Teema on esillä myös tässä Psycho-Pass -animeen perustuvassa mangassa.

Kovin syviin ajatusrikosten vesiin sarjassa ei lopulta kuitenkaan päädytä ensimmäisten kolmen pokkarin aikana. Vaikka pohjaidea yhteiskunnan suorittamasta valvonnasta on kutkuttava ja sivuaa jopa tosielämää, (ks. Ylen juttu Kiinasta) muodostuu sarja lopulta perinteisemmäksi, jo tehtyjä rikoksia ratkovaksi rikossarjaksi.


Ensimmäisen osa keskittyy esittelemään lukijalle termejä, jotka tämän tulee tuntea sarjaa seuratessaan. Nuori naispäähenkilö Akane Tsunemori esimerkiksi on tarkastaja, eli Terveysministeriön alaisen Julkisen turvallisuuden viraston virkamies. Tarkastajien tärkein tehtävä on ohjata toimeenpanijoita, jotka ovat se voima, jolla virasto varsinaisesti ottaa rikolliset kiinni. Toimeenpanijoista tärkeimpään rooliin sarjassa nousee tummatukkainen nuorimies, Shinya Kôgami, jonka olemus komistaa myös ensimmäisen pokkarin kansikuvaa.


Rikolliset, joita toimeenpanijat nappaavat, ovat tulevaisuudessa erityisesti latentteja rikollisia. Toisin sanoen heidän ajattelussaan piilee ominaisuuksia, jotka voivat tehdä heistä jonain päivänä rikollisia. Siksi heidät on syytä pidättää jo ennen rikokseen ryhtymistä. Voidaan pohtia, eikö jokaisessa meistä ole tällainen piilevä mahdollisuus, mutta tähän Tarkastaja Akane Tsunemori ei ota kantaa. Enimmäkseen sarjan asetelma hyviin ja pahoihin ihmisiin on varsin mustavalkoinen. Harmaan sävyjä tarinaan saadaan sillä, että myös toimeenpanijoiden rikoskertoimet ovat korkeat. Toisin sanoen toimeenpanijat itsessäänkin ovat latentteja rikollisia, mutta tarkastajien alaisuudessa muita rikoksiin kykeneviä jahdatessaan valtiolle käyttökelpoisia välineitä.



Pidemmälle kantava juoni pääsee vauhtiin toisen osan myötä. Tässä vaiheessa sarja muistuttaa amerikkalaisia rikossarjoja etenkin rikosten kuvauksen osalta. Tarkastajien ja toimeenpanijoiden kohtaamat rikokset ovat toteutukseltaan raakoja, ja vaikka kaikkea rikoksien kuvailua ei tehdäkään piirrosten avulla, voi sarja osalle lukijoista olla liikaa.

Kolmannessa osassa Tarkastaja Akane Tsunemori alkaa todella näyttää omanlaiseltaan mangalta. Oikealle kohderyhmälle se tarjoaa mukaansa tempaavaa viihdettä ilman tarvetta alkuperäisen animesarjan tuntemiseen. Vaikka puolikkaan sarjan perusteella sarja ei olekaan niin vahvasti Orwellin jalanjäljissä kuin ensimmäisen osan lainaus ehkä antoi odottaa, ei tämä pettymys nouse lainkaan vallitsevaksi. Mikäli science fictionilla maustettu, viihdyttävä rikossarja saattaisi kiinnostaa, ei tätä ohittaa kannata. Ensimmäisen osan ongelmat painojäljessä latistavat jonkin verran lukukokemusta, mutta toisessa osassa nekään eivät enää haittaa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Sakuran saaga jatkuu

Juuri lehtipisteisiin tipahtaneessa toisessa osassa Prinsessa Sakura ottaa hiljalleen sitä omaa muotoaan, jota 12-osaiselta sarjalta kovasti pohjustavan ensimmäisen osan jälkeen jäi odottamaankin.

 
Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)
Tekijä: Arina Tanemura
Käännös: Kim Sariola
Julkaisija: Sangatsu Manga
Luettu 2/12
 
 


Nuori Sakura-tyttö on kuulun hirviönmetsästäjän, prinsessa Kaguyan lapsenlapsi, sekä prinssi Aoban kihlattu, jonka elämää sanan "tuho" on ennustettu kuvaavan. Nimekkään isoäidin jälkeensä jättämä Chizakura-miekka otteessaan Sakura näyttääkin tekevän ennustetun mukaisesti muinaisten hirviöiden kohdatessa loppunsa Heian-kauden Japanissa.

 
Ensimmäisen osan tavoin myös toinen Prinsessa Sakura on luonteeltaan pohjustava. Lisää sivuhahmoja esitellään, ja Tanemura vihjaa, että näitä on luvassa myöhemmin vielä lisääkin. Hahmokattaus on runsas, sillä päähenkilöiden ohella sarjaan mahtuu esimerkiksi hömelö tyttöninja sekä tämän sammakoksi muuttunut lapsuudenystävä.

Prinsessa Sakura on tähän saakka ollut viihdyttävä shojo-kertomus. Hyvin hoidettu pohjustus ei ole sarjalta pois, sillä mittaa sarjalla on vielä kylliksi kunnollisen tarinan tarpeisiin. Arina Tanemuran aiempiin sarjoihin verrattuna Prinsessa Sakura on toiminnallisempi, jopa synkempi joiltain osin. Toivottavasti uusi suunta on tekijällä hallussa, sillä pelkkä hirviöiden liukuhihnavyörytys ei olisi sarjalle hyväksi.



Onneksi mukana on myös tekijälleen tutumpia aiheita, kuten suuriin haasteisiin tarttuva nuori päähenkilö ja erilaisia parisuhdekuvioita. Vaikka toimintakohtaukset eivät pidemmän päälle sujuisikaan toivotusti, pitävät tekijän tutut jutut huolen siitä, että lukijat saavat sen mitä Arina Tanemuralta odottavatkin. Samaa pätee tietysti myös piirroksiin.

Tanemuran tuttuun tyyliin sarjakuvan sivujen yltäkylläisyys on tärkeä vetovoimatekijä myös Prinsessa Sakurassa. Lautasmaisen suuria silmiä sekä hulmuavia, pitkiä hiuksia ei ole jätetty pois. Eikä rastereitakaan ole unohdettu, vaikka tekijä kertookin vähentäneensä niiden käyttöä.




Prinsessa Sakura oikein huutaa värisivuja, mutta niitä ei valitettavasti pokkarissa ole. Onneksi sentään kansien iloinen vaaleanpunainen antaa makua värimaailmasta, jollaiseksi koko seikkailun voi mielessään maalata.

Vastikään Turussa järjestetyssä Umiconissa vieraillut Arina Tanemura on Suomessa ajankohtainen tämän julkaisun vuoksi. Prinsessa Sakura ei aukea lukijan eteen valmiina heti ensisivuiltaan, mutta rakentuu tarpeeksi jouhevasti, jotta sarjan peruskuvioiden esittely ei käy tylsäksi. Toisen pokkarin jälkeen vaikuttaisi siltä, että tärkeimmät elementit on esitelty, ja olisi vihdoin aika antaa juonelle tilaa.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Näin maailma pelastui

Ensimmäisessä Kuinka maailma pelastetaan -mangan osassa ulospäin antamastaan kuvasta tarkka Tsukiyoda Sadame päätyy pelastamaan maailmaa hämäräperäisen papparaisen selityksien, sekä puhelimeen ilmestyvien kummallisten tehtävien kautta. Sarjan tirkistelevällä huumorilla oli hetkensä, mutta kokonaisuutena ensimmäisen osa jätti odottamaan enemmän. Sarjan päätösosa onneksi onnistuu hieman korjaamaan sarjan kurssia.

Kuinka maailma pelastetaan (月夜田定の世界の救い方 / Tsukiyoda Sadame no sekai no sukuikata)
Tarina: Shigahaku
Taide: Ryu Usui
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Alkuperäinen julkaisu: Square Enix & Gangan Joker -lehti 2013
Suomennos: Antti Valkama
 



Ensimmäisen pokkarin jälkeen päähenkilön suorittamilta maailmanpelastustehtäviltä kaipasi roisimpaa otetta. Pikkutuhmat tirkistelytehtävät sinänsä olivat hauskoja, mutta niiden olisi toivonut keskittyvän isompaan mittakaavaan kuin lukiolaispojan tyttökohellukseen. Edes Japanin laajuinen ote Sadamen koettelemuksissa olisi ollut paikallaan.

Tämä asetelma ei oikeastaan vieläkään muutu miksikään. Puhelimensa kautta Sadame päätyy esimerkiksi lehtipisteeseen ostamaan aikuisviihdettä sekä avaamaan rintaliivien hakasia. Kaikki siis tehtäviä, jotka lukiolaisnuorelle voivat tuntua mahdottomalta vuorelta ylittää, ja jotka tästä syystä myös huvittavat lukijaa, mikäli tällainen huumori nyt lainkaan mieleen on.




Se, missä Kuinka maailma pelastetaan sen sijaan onnistuu muuttumaan parempaan suuntaan, on isompi kuva johon Tsukiyoda Sadamenkin ponnistelut omalta osaltaan kuuluvat. Maailmaa uhkaavien meteorien uhka käy sarjan jälkimmäisellä puoliskolla lukijallekin selkeämmäksi ja aivan lopuksi Sadamen tehtävät vaativammiksi, jolloin pervohtavan huumorin täyteinen mangasarja saa sitä otetta, jota aiemmin jäi odottamaan.

Lisäksi se paljastus, että puhelimensa näytölle maailmanpelastustehtäviä saavien joukko onkin huomattavasti suurempi, lisää tarinan uskottavuutta. Tämän tiedon myötä onkin helpompi antaa anteeksi aiempaa narinaa Sadamen tehtävien pienuudesta. Ehkä niissä sittenkin on ihan tarpeeksi kokoa yhdelle nuorelle, vaikka tämä nuori itsestään paljon luuleekin.




Loppujen lopuksi Kuinka maailma pelastetaan on ihan kelvollinen mangasarja. Se ei täysin onnistu kaikilla osa-alueillaan, mutta onnistuu mukavasti paikkaamaan joitakin puutteita ennen viimeisen sivun kääntymistä. Eniten toivomisen varaa jäi sarjan sivuhahmoihin, joiden kaikkien tarinaa käsikirjoittaja Shigahaku ei ehdi kahden osan aikana tyydyttävästi läpikäymään. Ehkä ideoita tarinaan on ollut enemmänkin, mutta jatkoa ei jostain syystä olekaan päästy tekemään.

Sarjan suomennospäätös jaksaa edelleen hämmentää, mutta myös lämmittää.



maanantai 15. tammikuuta 2018

Pahiksen kissapomot

Sangatsu Manga otti ja julkaisi joulukuun puolivälissä koko viime vuoden kiinnostavimman uuden mangan. Klassinen aihe rikollispomosta ja tämän kissasta vääntyy Bomarnin pokkarissa Pahispomo ja kissat huumorintäyteiseksi kurkistukseksi pahiskissanomistajan kulissien takaiseen arkeen.

Pahispomo ja kissat (悪のボスと猫)
Tekijä: Bomarn
Julkaisija: Sangatsu Manga
Käännös: Antti Valkama
Luettu: 1/2


Huumorimangan idea on simppeli, ja totta puhuen jo aiemmin nähty. Moni tuntee klassisen näyn rikollispomosta ja tämän kanssa viihtyvästä kissasta. Animemaailman esimerkki tästä klassisesta parivaljakosta on esimerkiksi Pokemonista tutun Rakettiryhmän pomo, Giovanni, yhdessä persianinsa kanssa.

Mutta mitä paatunut rikollispomo tekee kissansa kanssa silloin, kun kukaan ei ole näkemässä? Kissoilla itselläänkin on vahva käsitys omasta tilastaan, aivan kuten menestyvää rikollisimperiumia pyörittävällä pääjehullakin. Osuuko erilaisten pomosielujen elämä hyvin yksiin ja kuka loppujen lopuksi onkaan kenen pomo? Lopulta Pahispomo ja kissat onkin huumorintäyteinen kuvaus kissojen ja isäntänsä arkisesta yhteiselosta. Asetelmaa ei voi pitää missään nimessä omaperäisimpänä mahdollisena, mutta tämä pokkari osaa silti repiä aiheestaan tuoreentuntuiset naurut.




Pahispomo ja kissat on nopeaa luettavaa. Tekstiä sarjakuvassa ei juurikaan ole, kaksisivuisten lukujen otsikoita ja Pomon pahaenteistä naurua lukuun ottamatta. Tässä on yksi sarjan vahvuuksista, sillä liiallisen puheen voisi hyvin nähdä vesittävän leikkisän pahaenteisen tunnelman Pomon ympäriltä.

Puhumattomuudestaan huolimatta Pomo on läsnä sarjassa onnistuneemmin kuin ihmiset useissa muissa kissasarjakuvissa. Pomo ei ole vain etäinen kulissi, vaan aidosti kissojen ohella yksi hahmoista, joiden kautta kissa-arkea tarkastellaan. Kun Pomon asema paatuneena rikollisena pysyy lukijan mielessä, on jo mangan tavanomainen asetelmakin onnistuttu kiepauttamaan hauskaksi vitsiksi.



Alunperin oli tarkoitus, että Pahispomo ja kissat jäisi yhden pokkarin mittaiseksi hupailuksi, mutta eihän asia sitten mennytkään näin. Hyvää ideaa ei raaskittu jättää jatkokäyttämättä, ja nyt Japanissa on julkaistu sarjan toinen pokkari, josta suomalainen kustantaja on jo tehnyt tarjouksen. Toivotaan, että toinenkin osa jatkaa samalla huvittavalla linjalla, eikä Bomarn joudu kierrättämään samoja vitsejä.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Prinsessan henkijahti

Arina Tanemuran sarjoja nähtiin Egmontin julkaisemana suomeksi vuosina 2005-2011 neljän sarjan verran. Näistä ensimmäisenä julkaistu, kolmeosainen Time Stranger Kyoko myös aloitti suomenkielisten shojosarjojen julkaisun. Nyt Tanemuran töihin tarttuu Sangatsu Manga tuomalla kaksitoistaosaisen Prinsessa Sakuran markettien ja kirjakauppojen sarjakuvahyllyä sulostuttamaan.

 
Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)
Tekijä: Arina Tanemura
Käännös: Kim Sariola
Julkaisija: Sangatsu Manga
Luettu 1/12 (ilmestyy 12.1.2018)




Alunperin Prinsessa Sakura julkaistiin Japanissa vuodesta 2008 alkaen Ribon-lehdessä. Tanemura toisin sanoen aloitti Prinsessa Sakuran pian The Gentlemen's Alliance Cross -sarjansa jälkeen. Suomessa kahden sarjan julkaisun välillä ehti kulua kuutisen vuotta ja julkaisijakin vaihtua aiemmin Tanemuran sarjoja julkaisseen Egmontin lopetettua mangajulkaisut kokonaan.

Sangatsu Mangan uudessa avauksessa miellyttää erityisesti se, että julkaistavaksi on uskallettu ottaa heti sarja, jolla on hieman reippaammin pituutta. Yli kymmenen pokkarin mittaiset shojosarjat eivät ole Suomessa kovin tavallinen näky, joten Prinsessa Sakuraa tervehtii ilolla ainakin tästä syystä.

Sarjan päähenkilö on neljätoistavuotias Sakura, joka on jo syntyessään luvattu puolisoksi prinssi Ooralle pääkaupunki Heian-kyōhon, eli nykyiseen Kiotoon. Syrjäseudulla eristäytynyttä elämää viettänyt prinsessa on sukua aiemmin mainetta keränneelle prinsessa Kaguyalle, jonka tehtävän muinaisten hirviöiden hävittäjänä Sakura vaikuttaa perineen.




Sarja sijoittuu Heian-kauden Japaniin, eli karkeasti ottaen tuhannen vuoden takaiseen aikaan. Historialliset elementit ovat sarjassa mukana kuitenkin vain kevyesti Tanemuran ottaessa sarjalleen vapauksia esimerkiksi pukeutumisessa. Tietysti myös sarjaan tärkeänä osana kuuluvat hirviöt vievät osan historiallisesta miljööstä taka-alalle fantasian päästessä enemmän esiin. Etäisenä vertauksena Sakuran seikkailu nostaa mieleen Rumiko Takahashin Inuyashan ja sen katkeamattoman yookaikuvaston sekä sarjan kamppailut näitä olentoja vastaan.




Aivan alkuun Prinsessa Sakura tuntuu hieman hapuilevalta. Tanemura itse tunnustaakin ensimmäisen luvun tuottaneen enemmän ongelmia kuin yleensä hänen aloittaessaan uuden sarjan. Tekijän ote kuitenkin paranee jo ensimmäisen osan aikana ja Prinsessa Sakura onkin sarjana juuri sitä, mitä tutulta mangakalta voi odottaa. Nuori päähenkilö, orastavat kinkkiset ihmissuhteet ja runsas rasterien käyttö ovat kaikki tuttuja elementtejä. Unohtamatta tietenkään hahmojen valtavia silmiä.



Arina Tanemura on myös aina ollut kova jutustelemaan kuulumisiaan mangapokkariensa sivuilla. Nämä jutustelut ovat aina olleet hauskaa luettavaa niiden näyttäessä pienen siivun kiireisen manga-ammattilaisen arjesta sekä kurkistuksen japanilaisen popkulttuurin muoti-ilmiöistä yhden henkilön suosikkien kautta.

Prinsessa Sakurasta on helppo pitää. Siis siinä tapauksessa, ettei lukija satu kaihtamaan söpöydessään yltäkylläisiä sarjakuvaruutuja, naiivia päähenkilöä, pinkkejä kansia... Niin, ja edelleen niitä suuria silmiä. Jos nämä eivät tuota ongelmia, niin pokkariin voi hyvinkin kuvitella tarttuvansa.

Täällä ainakin jo odotellaan seuraavaa osaa, vaikka ensimmäinenkään ei ole vielä tätä kirjoittaessa lehtipisteisiin ehtinyt. Hyvän varustelutason kirjakaupoista pitäisi jo löytyä, ainakin jos onnistuu vielä sellaisen löytämään.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Lainavartaloissa

Sangatsu Mangan mangauutuus on jälleen sarjakuvasovitus isossa teatterilevityksessä olleesta animaatiosta. Viime vuosina tälläkin tavalla tutuksi tulleen Mamoru Hosodan työstä ei tällä kertaa ole kyse. Nyt on vuorossa toisen ison ohjaajanimen, Makoto Shinkain, kertomuksesta.



 Your name 1
Kimi no na wa / 君の名は
Makoto Shinkai
Ranmaru Kotone
Sangatsu Manga

Suomen ensi-iltaan Your namen alkuperäinen animeversio tuli huhtikuussa 2017, eli kahdeksan kuukautta Japanin ensi-illan jälkeen. Aivan teatteriesityksen imusta ei mangaversio siis voi myyntejään repiä, mutta toisaalta pienen tauon jälkeen nyt on hyvä hetki palata jo mahdollisesti tuttuun tarinaan uudessa formaatissa. Samalla voi vilkaista, mitä uutta sarjakuvakerronta tarinalle mahdollisesti antaa.

Jos taas elokuva alkaa kiinnostaa vasta sarjakuvan jälkeen, niin dvd-julkaisun kautta leffan pääsee tietty edelleen katsomaan.


Nuoret eri maailmoista
 
Your namen pääosissa nähdään kaksi nuorta, maalaistyttö Mitsuha sekä tokiolaispoika Taki. Elämäänsä tylsistynyt Mitsuha toivoo, että voisi elää täysin toisenlaista elämää. Toive toteutuukin pian yllättävällä tavalla, kun hän herää eräänä aamuna Takin kehossa. Samoin Taki löytää itsensä Mitsuhan vartalosta.



Erikoinen tapaus ei nuorien onneksi kuitenkaan ole pysyvä, ja molemmat pääsevät korjaamaan kommelluksia, joita toinen on toisen elämään tahattomasti aiheuttanut. Taki ja Mitsuha löytävät myös keinon viestiä keskenään. Tästä onkin hyötyä, sillä sama osien vaihto tapahtuu useamman kerran viikossa, mistä syntyy molemminpuolinen tarve suoriutua ei vain omasta, vaan myös toisen elämästä.

Samalla haastava tilanne tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden. Kun itse ei enää ehkä löydä oikeita tapoja hoitaa asioitaan, tai näkee ne vain tylsänä puurtamisena, tarjoaa kehonvaihto uuden näkökulman sekä konkreettisesti toisen ihmisen kautta, että kiertoteitse nuorten tarkastellessa toisen tekemiä valintoja jälkikäteen.


Maaseutu ja kaupunki

Japanilaisen elämänmenon kaksi ääripäätä, miljoonakaupungin ihmisvilinä ja maaseudun pikkukaupungin rauhaisampi elämä, ovat suomalaislukijan silmään kiinnostava vastakkainasettelu. Maaseudun elämää esitellään esimerkiksi shintolaisuuden uskomusten kautta, mikä tuo sinänsä turvallisen tuttuun kahden nuoren tarinaan eksottisen lisän. Toivottavasti tämänkaltainen kuvaus lisääntyy tulevissa pokkareissa, sillä nyt se jää vielä hitusen liikaa muiden elementtien varjoon.



 
Suurkaupungin ja maaseudun eroa korostetaan tarinassa myös kielen eroilla. Suomennoksessa tämä näkyy esimerkiksi maalaisten puheessa sellaisina sanoina kuin "mie" ja "myö". Ratkaisu ei täysin tyydytä, vaikka eroa puheenparsiin se eittämättä tuo.

Alkuperäinen japaninkielinen teksti on epäilemättä käyttänyt maan eri murteita tehdäkseen alueelliset erot selviksi, mutta suomennoksessa sama murreratkaisu ei täysin toimi.  Nyt suomennoksen murreilmaisuihin sisältyvät alueelliset mielleyhtymät Suomen kartalla nousevat liikaa esille, mikä ei ole toivottava tilanne selvästi Japaniin sijoittuvassa tarinassa. Ehkä ratkaisu tuntuisi paremmalta, mikäli sarja sijoittuisi täysin keksittyyn maailmaan. Käännösratkaisu saa varmasti myös kannatusta, joten tällä kommentilla ei sarjan lukematta jättämistä kuitenkaan kannattane perustella.


Teknisesti oivaa kerrontaa

Ranmaru Kotonen sarjakuvasovitus ei ole täysin ongelmaton. Shinkain animaatioiden olennainen piirre, valolla leikittely, on otettu mukaan Your namen mangaversioon. Ongelma on kuitenkin siinä, että ruutujen runsaat valoisuuteen pyrkivät efektit saavat sarjakuvan näyttämään valjulta. Mangasta on tietysti haluttu tehdä Shinkain tyylin näköinen, mutta valitettavasti kaikki animaation kikat eivät sarjakuvana toimi. Hahmojen kasvonpiirteet ja monien ruutujen taustattomuus korostavat valjua vaikutelmaa.

Paremmin Kotone onnistuu sarjakuvassa teknisesti, eikä hän ensimmäistä kertaa sarjakuvaa ammattimaisesti olekaan tekemässä. Esimerkiksi Dark Horsen englanniksi julkaisemasta Blood C -sarjasta tuttu tekijä kykenee tekemään hyvin eroa siihen, milloin Mitsuha ja Taki ovat omassa kropassaan ja milloin elävät lainavartaloissa. Lukija ei putoa kärryiltä, vaikka eroa hahmojen välille ei pystykään ulkonäön kautta piirtämään.



Lähtökohta ei Your namessa ole aivan yhtä kiinnostava kuin joissain muissa Shinkain tarinoissa, mutta ainakin alku lupaa hyvää myös jatkolle. Paljon sarjasta kokonaisuutena tulee määrittämään se, kuinka maaseudun ja kaupunkimiljöön kontrasti saadaan pysymään kiinnostavana ja kuinka päähenkilöiden välinen suhde tulee kehittymään. Ensimmäinen kolmannes petasi tarpeeksi kiinnostavan alun, jotta jatkon haluaa lukea, huolimatta ongelmista piirroksissa ja mielipiteitä jakavasta käännöksestä.

Lisäksi Your namen julkaisu luo toiveita siitä, että myös tulevaisuudessa Shinkain elokuvien mangatulkintoja pääsisi suomeksi lukemaan. Esimerkiksi Hoshi no koen mangaversio kelpaisi suomeksi koska vain, vaikka Vertical sen aikookin ensi vuonna englanniksi julkaista.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Peto kypsyy

Arki koittaa Kumatetsu-pedolle ja tämän oppilaakseen ottamalle ihmispoika Kyutalle ihmisten huomiokyvyn tuolla puolen sijaisevassa Jutengai-rinnakkaismaailmassa. Poika ja peto -mangan toinen osa parantaa ensimmäisestä ja antaa kasvutarinaan tarttumapintaa.
 
Poika ja peto (Bakemono no ko / バケモノの子)
Alkuteos: Mamoru Hosoda
Sarjakuva: Renji Asai
Julkaisija: Sangatsu Manga
Suomennos: Janne Mökkönen
Luettu: 2/4


Toisessa osassa kertomus alkaa kulkea kiinnostavammin kuin alustukseksi jääneessä ensimmäisessä pokkarissa. Kumatetsu ja Kuyta jättävät kodin taakseen tutkiakseen maailmaa tarkemmin ja selvittääkseen, mitä on todellinen voima. Ihmismäisten eläinpetojen kansoittama rinnakkaismaailma on paljon yhtä kaupunkia suurempi ja sen koluamiseen vierähtää tovi. Vuosien vierittyä Kuytaa odottaa vieläkin tuntemattomampi maailma tämän sattuessa vahingossa takaisin ihmisten maailmaan, missä hän tapaa ikäisensä nuoren naisen, Kaeden.



Kuitenkin kahden fyysisen maailman tutkimista tärkeämpään rooliin nousee Kyutan ja Kumatetsun sisin, jota kumpikin toisen läsnäolon pakottamana joutuu tarkastelemaan niin väkinäiseltä kuin se heistä ehkä tuntuukin.

Kumatetsu saa pian Kuytan ilmestymisen jälkeen huomata elämän olleen helpompaa silloin, kun huolehdittavana oli vain oma napa. Nuoren ihmisen päästyä Kumatetsun asuntoon, karhumaisesta pedosta onkin tullut yksinhuoltaja kamppailulajitaiturin lisäksi.


 

Poika ja peto esittää päähenkilöiden perhesiteet rikkinäisinä. Shibuyan ihmisvilinästä saapunut Kyuta karttaa jäljellä olevaa sukuaan ja Kumatetsu on aina huolehtinut itsestään ilman läheisiä. Kahden eri maailmoista ponnistavan henkilön asema on hyvin samanlainen, mutta omiin yksinäisiin poteroihinsa tottuneina ei yhteiselokaan ota sujuakseen. Kotitöiden ja harjoituksien lisäksi arkea täyttää huuto ja melu kahden yksinäisen opetellessa riitojen kautta ottamaan toisen huomioon.




Aivan kuten aiemmissakin Mamoru Hosodan tarinoissa, ovat perhesiteet tässäkin tarinassa tärkeässä osassa. Niitä ei esitetä yhtä selkeästi kuin kahden sisaruksen varttumista tarkastelevassa Susilapsissa tai sukukeskeisessä Summer Warsissa, vaan ne ovat läsnä hienovaraisempina nyansseina. Poika ja peto on Hosodan aiempia töitä toiminnallisempi Kyutan ottaessa oppia taistelutekniikoissa turkin peittämältä opettajaltaan ja tähän lähtökohtaan Hosoda on osannut tuoda pehmeämmät arvot taitavasti esiin. Myös sarjakuvatulkinnan tehnyt Renji Asai tuntuu hoksanneen tasapainon tarinan kahden eri puolen välillä ja välittää sen ruutuihin mukavalla otteella.

Kuten sanottua, on toinen pokkari Poikaa ja petoa edeltäjäänsä parempi. Aika kuluu pokkarin mittaan hujauksissa ja Kyuta varttuu nuoreksi mieheksi, mutta vauhdista huolimatta tarinan teemat ovat selkeämpiä ja näin koukuttavampia.



Tuleviin pokkareihin voi ennustaa lisää sopeutumisvaikeuksia ja tunteiden käsittelyn hankaluutta. Ote on nyt oikea, joten toivottavasti se myös pysyy tällä tasolla. Toisen osan lopussa ollaan jo tarinan puolivälissä ja toivottavasti alun verkkauteen ei enää ole paluuta. Poika ja peto alkaa nyt todella muistuttaa sarjakuvasovitusta Mamoru Hosodan työstä pelkän yksinkertaisen fantasiasarjan sijaan.