sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Sotivien valtakuntien Akame

Taas on aika Yoshihiro Takahashin ja koiramangan. Tällä kertaa Takahashi jättää syrjään Rikin, Ginin ja Weedin uroteot ja keskittyy kertomaan heidän taistelutoverinsa Akamen esi-isien tarinan. Kuulu karhukoirakolmikko on tässä sarjassa mukana vain alun johdatuksessa, jonka kautta viisiosainen Akame liitetään osaksi tekijänsä päätyötä, Ginga-universumia.

Sarja: Akame (Ginga densetsu Akame / 銀牙伝説赤目)
Tekijä: Yoshihiro Takahashi
Julkaisija: Punainen jättiläinen
ISBN: 955310-1601
Luettu 1/5
Hinta: 6.20€


Sarjan nimestä huolimatta sen päähenkilö ei siis ole Hopeanuolesta tuttu ninjakoira Akame, vaan tämän esi-isät Sengoku-kauden sotaisilta vuosikymmeniltä satojen vuosien takaa. Toisin sanoen ninjakoirat - ganinit - on iskostettu tässä sarjassa ympäristöön, johon he parhaiten sopivatkin.  Keskiössä ovat kaksi kuulua ninjaklaania, Iga ja Koga, joiden välistä taistelua seurataan sarjassa koirien näkökulmasta. Suurempi kuva sarjan tapahtumien taustalla syntyy koko Japanin hallitsemista tavoittelevan sotajohtaja Oda Nobunagan valloituspolitiikasta.

Koiranäkökulma sarjassa ei ole tiukka, eikä sidoksissa tiettyyn koiraan. Tärkeässä roolissa ovat myös ihmisninjat ja heidän selviytymisensä sodan aaltojen lyödessä rikki rauhallisen elämän saarekkeen, josta ninjutsun haltijatkin ovat saaneet jonkin aikaa nauttia.


Idea on hyvä, mutta ei ennenlukematon Takahashin omassa tuotannossa. Viime vuonna julkaistussa Koirasoturi Gamussa idea on sama. Tärkein ero on se, ettei Gamua ole kytketty Hopeanuolesta alkaneeseen saagaan.

Toteutukseltaan Akame pesee Gamun selvästi, sillä Akamessa tarina etenee uskottavammin ja loogisesti, eikä lukija putoa tapahtumien kyydistä. Kertomus on selkeä ja suoraviivainen, nopealukuinen seikkailu.

Vaikka Akame siis kertoo ennestään tutun koiran sukutarinaa, ei tarinaan sisäistäminen vaadi suurta Ginga-maailman tuntemusta. Alun parin sivun johdanto saattaa hämmentää niitä lukijoita, joille Takahashin tärkeimmät työt eivät ole tuttuja, mutta itse kertomus on puhtaasti oma siivunsa, josta voi tykätä tai olla tykkäämättä ilman suurta perehtyneisyyttäkin.

Itse asiassa alun johdatus ja Akamen mainittu asema etenkin suhteessa Rikiin tuntuu olevan Takahashilla itselläänkin hieman hukassa. Väitteet Rikin arvostuksesta Akamen strategin kykyjä kohtaan tuntuvat liioitelluilta, kun ottaa huomioon, kuinka paljon Akame ja Riki lopultakaan olivat Hopeanuolessa keskenään tekemisissä.

Neljättä vuosikymmentä pyörivä Takahashin koiramaailma tuntuu joiltain yksityiskohdiltaan karkaavan tekijänsä näpeistä. Onneksi erheet ovat pieniä eikä tässäkään tapauksessa niillä ole vaikutusta itse tarinaan. Silti tarkempaa yksityiskohtien hallintaa toivoisi, kun tarkoituksena kerran on saman maailman ja sen historian laajennus. Tämän suhteen luotu maailma yksityiskohtineen tuntuu varsin vaatimattomalta esimerkiksi verrattuna suosikkiini, tässäkin suhteessa suvereeniin Eiichiro Odan One Piece -seikkailuun.

Piirrokset ovat tuttua Takahashia, eli jollain tavalla vanhahtavia, vaikka Akame onkin vuoden 2014 sarjana tuore tapaus. Vanhahtavuus ei kuitenkaan ole huono juttu, sillä se luo mukavasti tunnelmaa sarjaan, jonka tapahtumat sijoittuvat taistelevien valtakuntien aikakaudelle. Myös Takahashin tutut hahmoposeeraukset takana häämöttävine uhkine ja mahdollisuuksineen ovat piirroksissa mukana.

Kaikkien eniten Akamesta saanevat irti ne lukijat, jotka ovat jo aiemmin hurahtaneet Yoshihiro Takahashin koirasarjoihin. Heille sarja kuitenkin tarjoaa havaittavaksi pieniä erheitä ja erikoisia painotuksia yksityiskohdissa. Akame kuitenkin toimii myös itsenäisenä ja helposti luettavana seikkailukertomuksena vailla vaadetta tuntea tekijänsä koko tuotantoa etukäteen.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ninja hau!

Kun Sangatsu Manga ensi kertaa julkisti tiedon Sora Hoonokin viisiosaisesta Vahtikoirat-sarjasta - ja etenkin sen kuvauksesta - ei sarjan sisällöstä oikein saanut otetta. Nyt vastaavasti tuntuu haastavalta kuvailla sarjaa itse siten, että sen kaikista tärkeistä elementeistä syntyisi oikeanlainen kuva.

Lyhyesti Vahtikoiria voisi kai luennehtia romanttiseksi toimintasarjaksi ripauksella huumoria. Tai ainakin lähelle jotain tällaista kuitenkaan ilman, että toiminta tai romantiikka saisi toisesta selkeää yliotetta.

Tarkemmin kuvattuna sarjassa seurataan kahta koulutuksensa vasta päättänyttä yookaininjaa, Hazukia ja Hanzoota. Heidän tehtävänsä on suojella isäntäänsä, Edossa asuvaa ylimystä Mitsuyoshia pahoilta yookailta, eli monensorttisilta kansansatujen olennoilta, ilman että tälle selviäisi heidän oikea luontonsa. Yookai-taustansa kätkeäkseen kaksikko esiintyy koirina kun paikalla on ihmisiä. Oikeassa muodossaan koiramaisuudet tulevat esiin esimerkiksi erikoisten korvien paljastamina. Mutta kuinka käy, kun tunteitakin alkaa heräillä?

Elementtejä Vahtikoirissa siis riittää. Niitä ei kuitenkaan ole liikaa, eivätkä ne rusenna toisiaan.
Paikoin humoristinen ja rakkaustarinaakin virittelevä sarja ei pelkää esittää nopeita taisteluitakaan vailla veren vuodatusta, joten aivan nuorimmille manga-ahmateille Vahtikoirat ei välttämättä sovi.

Ensimmäisen pokkarin perusteella sarja on hallittu kokonaisuus. Se ei ehkä ratsasta tunnetulla nimellään, mutta ehjänä pakettina ansaitsee ainakin yhden läpilukukerran. Toisinaan kun käy niinkin, että täysin tuntematon sarja yllättää puskista ja osoittautuu ajankäytön väärtiksi.

Summa summarum: Erikoinen, monista aineksista koottu sarja osoittaa urheilutermein sanottuna kustantajalta hyvää scouttaamista. Todellinen potentiaali selviää kuitenkin vasta myöhemmin.