perjantai 12. lokakuuta 2018

Koiratappeluiden ja sumon maailma - Taistelukoira Zero

Punainen jättiläinen jatkaa yhä Yoshihiro Takahashin koiramangatuotannon Suomeen tuontia. Uusin nimi koitoksessa on Taistelukoira Zero, joka yhdistää samoihin kansiin niin koirataisteluita kuin sumopainiakin.

Taistelukoira Zero (白蓮のファング  / Byakuren no Fang)
Tekijä: Yoshihiro Takahashi
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Kim Sariola
Ikäsuositus: 13+
ISBN: 978-952-16-2041-6
Luettu 1/4


 

Sumopainijan poika Makoto unelmoi saavansa jonain päivänä oman tosan, eli taistelukoiran. Pienen sumosalin talous ei kuitenkaan ole kaksinen, joten rotukoiran hankkiminen ei ole mikään pikkujuttu. Eräänä päivänä Makoton toive kuitenkin näyttää toteutuvan, kun hänen isänsä Roo'oo tuo voitokkaan painiottelun jälkeen koiranpennun kotiin.




Pian paljastuu, ettei Roo'oon tuoma koiranpentu olekaan tosa, mutta Makoto pyrkii treenaamaan pentuaan tähtäimenään voittaa alueen koiratappeluiden mestari Unryuu. Sumopainin ja koiratappeluiden maailmat linkittyvät yhteen, sillä Unryuun isäntä on kilpailevan painisalin sumotähden poika.

Taistelukoira Zero on siinä mielessä erilainen Takahashin manga, että sen koirahahmot eivät puhekuplia käytä. Hopeanuolessa, Weedissä ja muissa tekijänsä sarjoissa koirien kommunikointi on esitetty sanoin, mutta Taistelukoira Zerossa tämä keino on jätetty hyödyntämättä. Ihmisillä on sarjassa yhtälailla tärkeä rooli koirien ohessa, jolloin tekijän on ollut helpompaa jättää koirat sanattomiksi. Ratkaisu on Takahashin tuotannossa piristävä poikkeus.



Sekä ihmisten että koirien elämän keskiössä ovat sarjassa kamppailulajit, mutta eivät sieltä suomalaisittain tutummasta päästä. Sumopaini ja koirataistelut eivät monellekaan tällä maailman laidalla ole tuttuja. Sumo on Japanin kansallisurheilua, jossa isot ja vähäpukeiset miehet pyrkivät työntämään toisensa ulos kehästä tai menettämään tasapainonsa. Taistelukoirien kohdalla kyse on käytännössä samasta kuin sumossa - ottelu päättyy kun toinen koirista osoittaa heikkoutensa. Pokkarin viimeisillä sivuilla lukijalle avataan lyhyesti molempien lajien saloja ja erityisesti vierasta sanastoa, jota sarja vilisee.




Kahden lajin eksotiikka tekee sarjasta kiinnostavan luettavan. Ilman Takahashin Hopeanuoli-saagallaan Suomessa saavuttamaa mainetta Taistelukoira Zeroa, tai mitään muutakaan sumoa tai koiratappeluita käsittelevää mangaa, ei suomeksi olisi koskaan ilmestynyt.

Taistelukoira Zero on alkujaan jo vuodelta 1993, joten mistään uudesta Takahashin kokeilusta siinä ei ole kyse. Sarjassa on hippunen samaa särmää, jota pääsi lukemaan Hopeanuolen ensimmäisissä osissa, mutta joka on sittemmin Takahashin tarinoista pääsääntöisesti puuttunut. Tuttuihin Ginga-kuvioihin jumittaneelta tekijältä toivoisikin vielä tulevaisuudessa pientä revittelyä, jollaista Taistelukoira Zero paikoin tarjoaa.


 

tiistai 2. lokakuuta 2018

Mennyt korjaamaan vian

Poissa on Kei Sanben aikamatkustustrilleri, jossa päähenkilön uinuvat muistot avaavat jännityksen täyteisen tarinan vuosien takaisesta lapsuudesta.

Poissa - Erased (僕だけがいない街 / Boku dake ga inai machi)
Tekijä: Kei Sanbe
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Taavi Suhonen
Ikäsuositus: 14
ISBN: 978-952-16-2057-7
Luettu 1/9
 


Vajaata kolmekymppisen nuoren miehen, Satoru Fujinuman, sarjakuvaura ei ole kulkenut unelmien mukaisesti. Töiden taso ei riitä kustantajille ja Satoru onkin päätynyt elättämään itsensä osa-aikaisena pitsalähettinä. Satorun elämä kulkee eteenpäin vailla selkeää suuntaa.

Paitsi että aina edes se elämä ei kulje eteenpäin, sillä toisinaan Satorun elämä jumittaa toistamaan samaa hetkeä yhä uudelleen. Tuntemattomasta syystä Satoru jää vangiksi luuppiin, josta vapautuakseen hän joutuu etsimään luupin hetkessä olevan vian ja korjaamaan sen.






Omissa oloissaan viihtyvälle Satorulle luupit ovat vaiva, joka tekee elämästä vain ärsyttävämpää. Tilanne alkaa kuitenkin muuttua samaa tahtia Satorun padottujen muistojen palatessa hänen mieleensä. Satorun lapsuudessa lähitienoita kohdannut paha pyrkii takaisin aktiivisiin muistoihin ja Satoru huomaakin tarvitsevansa ominaisuuttaan jumittaa tiettyihin hetkiin.

Sarjan ensimmäinen pokkari aloittaa vahvasti. Poissa on Naoki Urasawan 20th Century Boysin hengenheimolainen, jossa vertailukohtansa tavoin menneisyys esittää tärkeää roolia jännityksen keskellä.

Urasawan kykyä tuoda nostalgia käsinkoskeltevasti lukijan ulottuville Kei Sanbella ei ole, mutta tarinallisesti Poissa ei vertailukohdalleen kalpene. Sanbe tekee sarjalleen vahvan ja monivivahteisen alustuksen turhia venyttämättä tai kiirehtimättä.



Sarjan piirrosjälki on sopivasti erottuvaa. Hahmojen ilmeikkyys, ja etenkin erään naishahmon huulet, tuovat taiteeseen eloa ja saavat sarjan erottumaan edukseen. Yhtäkkiä ei muistu mieleen montaakaan mangasarjan hahmoa, jolla huulet erottuisivat yhtä selvästi. Hauska hahmodesingin yksityiskohta tuo omaleimaisuuden tuntua.



Poissa on jo yhden pokkarin kapean otannan perusteella kiinnostavin uutuussarja tänä vuonna. Tarina vaikuttaa muuttuvan edetessään varsin synkäksi ja se on kiedottu hyvään taiteeseen ja vivahteikkaaseen asetelmaan, jossa lukijan täytyy kiinnittää huomiota myös yksityiskohtiin.

Ulkoisestikin pokkari on hieno valkoisissaan. Suomennetulle mangalle tavanomaiset pehmeät kannet nousevat tässä julkaisussa arvoonsa, kun sen pelkistettyä tyylikkyyttä vertaa englanninkieliseen, Yen Pressin julkaisemaan, kovakantiseen laitokseen, joka tuntuu Punaisen jättiläisen julkaisun rinnalla pröystäilevältä.

Joillekin Poissa lienee tutumpi sen englanninkielisellä nimellä Erased, joka japanilaisen kustantajan toiveesta on lisätty myös suomenkielisen nimen perään. Lisäksi Netflixistä löytyy sekä sarjan tulkinta sekä animoituna että näyteltynä niin ikään tuolla nimellä, joten jos sarjakuvaversio tarinasta ei riitä, on siihen mahdollista tutustua muissakin muodoissa. Kannattaa ainakin sarjakuva poimia käsiinsä.

Poissa 1 lehtipisteissä viidentenä päivänä lokakuuta.

torstai 6. syyskuuta 2018

Romanttinen hevosmanga

Kesällä alkanut Jumping on ensimmäinen suomennettu, ja ylipäätään harvoja olemassa olevia, ratsastusta käsitteleviä mangasarjoja. Yliopiston ratsastuskerhon opiskelijajäsenten välille syttyy romanttisia tunteita hevostenhoidon ohessa, kun syrjäytynyt tokiolaisnuori Ran muuttaa elämänsä suunnan lähtemällä kauas pikkukaupunkiin Japanin maaseudulle.


Jumping (ジャンピング)
Tekijä: Asahi Tsutsui
Julkaisija: Sangatsu Manga
Suomennos: Kim Sariola
Luettu 1/4 

 


Syrjäänvetäytyvä Ran uhkaa jäädä yhteiskunnan rajamaille. Pääsykokeet yliopistoon eivät sujuneet hyvin ja alakuloinen nuori nainen lukittautuu vanhempiensa luokse omaan huoneeseensa. Mikään ei oikein kiinnosta, mutta lopulta ulkoa saatu sysäys saa Ranin muuttamaan Tokiosta Aomoriin, Honshūn pohjoisosiin.

Aomorissa Ranin elämään alkaa tihkua uutta sisältöä, mikä ei aina ole helppoa omiin oloihinsa tottuneelle nuorelle. Paikallisen yliopiston ratsastuskerholla hän tapaa käytösvikaisen Tsugaru-hevosen. Myös ratsastuskerhon ihmisjäsenet ovat Ranille ystävällisiä, eikä sarja jää ilman rakkaustarinaakaan.


 

Ensiselailun perusteella Asahi Tsutsuin Jumping ei vielä vaikuttanut kummoiseltakaan mangalta. Tekijän tapa piirtää ihmishahmoja näytti väärällä tavalla liioitellulta ja erityisesti hevosten vähyys tuotti pettymyksen. Aina ensivaikutelma ei kuitenkaan ole pysyvä ja Jumping todistikin potentiaalinsa ensimmäisen pokkarin loppuun mennessä.

Tsutsui on tehnyt Jumpingista tarinavetoisen sarjan. Hevoset ovat tärkeässä osassa tarinaa, mutta eivät sanele yksin juonenkuljetusta. Alkupettymyksen jälkeen hevosten määrä tuntuukin perustellulta. Hevoset ovat osa tarinan tapahtumaympäristöä ja yksi ratsuista, Tsugaru, jopa sarjan kolmas päähenkilö. Kuitenkaan tapahtumat eivät pyöri liiaksi tallin ja laitumen ympärillä, vaan muitakin ympäristöjä uskalletaan käyttää. Jumping ei ole manga siitä, kuinka tekijä halusi piirtää hevosia, tai ainakaan se ei tunnu siltä.




Myös Tsutsuin piirroksiin tottuu lopulta ja hahmojen ilmeikkyydestä oppii pitämäänkin. Hevosia mangaka ei täydellisen anatomisen oikeaoppisuuden mukaan piirrä, mutta maallikon silmiin ratsut näyttävät tarpeeksi omalta lajiltaan. Ja toisaalta, harvoinpa ihmisetkään sarjakuvissa mittasuhteiltaan ovat yksi yhteen oikeiden ihmisten kanssa.




Suomessa nuoret hevosharrastajat ovat tottuneet lukemaan hevossarjakuvia, joiden kiistämätön ykkösnimi on ollut ruotsalaisen Lena Furbergin Polle-poni. Lukijoita on riittänyt jopa kahden sarjakuvia sisältäneen lehden, Hevoshullun ja Villivarsan, julkaisuun vuodesta toiseen.
Japanilaisessa sarjakuvassa hevoset eivät sen sijaan ole samalla tavalla esiin nousseet, eivätkä varsinkaan tallimiljööt ja ratsastus etunenässä. Iso osa tehdyistä hevosmangoista käsittelee laukkakisoja, jotka eivät suomalaista keskivertoa hevosharrastajaa juurikaan sytyttäne.

Jumping tekee tässä rintamassa poikkeuksen käsittelemällä juuri niitä teemoja, joita Hevoshullu ja Villivarsakin ovat nostaneet esiin. Esimerkiksi Jumpingin ensimmäinen osa esittelee lyhyesti kouluratsastusta, eli sitä hevosmaailman rauhallisinta kilpailumuotoa.

Jumpingilla on mahdollisuus nousta suosituksikin sarjaksi, jos se vain onnistuu löytämään yleisöä hevosharrastajien piiristä. Kustantajaltaan sarja on - ennakkomutinoista huolimatta - hieno löytö, jota uskaltaa lukea myös ilman hevosia kohtaan tunnettua sydämen paloa.



perjantai 3. elokuuta 2018

Kun järjestelmä tökkii

Psycho-Pass -animeen perustuva Tarkastaja Akane Tsunemori tuntui ensimmäisten kolmen osan ajan vain väljästi science fictionilta murhatutkimusten noustua etualalle. Neljäs pokkari muuttaa tilannetta.


Tarkastaja Akane Tsunemori (監視官 常守朱 / Kanshikan Tsunemori Akane)
Sarjakuva: Hikaru Miyoshi
Alkuteos: Psycho-Pass Committee
Hahmosuunnittelu: Akira Amano
Tarinasuunnittelu: Gen Urobuchi (Nitroplus)
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Suvi Mäkelä
Luettu 4/6

Akane Tsunemori on Yleisen turvallisuuden viraston nuori tarkastaja, jonka alaisuudessa toimii neljä toimeenpanijana, eli rikolliseen toimintaan potentiaalista ihmistä. Heidän ei anneta tämän ominaisuutensa takia kulkea vapaana, vaikka he eivät olekaan syyllistyneet mihinkään konkreettiseen. Yhdessä tarkastajien ja toimeenpanijoiden tiimit kuitenkin estävät ja ratkovat rikoksia, joita on tapahtunut - tai saattaisi tapahtua.

Eletään 2100-luvun tulevaisuudessa, jossa yhteiskunnan ote kansalaisistaan on vankalla pohjalla. Ihmisten rikoskertoimia, toisin sanoen näiden mielen vakautta ja kelpoisuutta rauhalliseen yhteiskuntaan, mitataan skannaamalla. Mittaustuloksien avulla päivittyy jokaisen ihmisen oma psyykepassi, joka puolestaan määrittää yksilön mahdollisuudet yhteiskunnassa. Tosiasiallinen yksityisyys on menetetty valvovalle Sibylla-järjestelmälle, mutta samalla vastineeksi on saatu rauhallinen maailma.

Kaikissa järjestelmissä on kuitenkin aukkonsa ja vajavaisuutensa, eikä Sibylla ole poikkeus. Sarjan neljännessä osassa otetaan aimo loikka scifimpään suuntaan, kun orwellilainen yhteiskunta osoittaa rakoilemisen merkkejä. Yleisen turvallisuuden virasto koettaa pitää järjestystä yllä, mutta yhä suuremmin ponnistuksin.



Tarkastaja Akane Tsunemori ei missään vaiheessa ole ollut tylsä sarja, mutta neljännen osan myötä se muuttuu jo mehukkaaksi. Graafinen väkivalta vähenee, mutta samaan aikaan yhteiskunnan syvemmät sairaudet tuodaan esille.

Sarjan sanoma on ajankohtainen, vaikka teema onkin tuttu jo vuosikymmenien takaa kirjallisuuden klassikoista. Lukija huomaa, kuinka mediaa syytetään paniikin lietsonnasta ja netissä kerrotaan liikkuvan totuutta ja väärää tietoa tahallisesti sekoitettuna. Samat väitteet olisi voinut lukea aivan hyvin sarjakuvan sijaan päivittäisestä uutisvirrastakin, mikä luo Tarkastaja Akane Tsunemorin lukemisesta jopa jossain määrin levottoman lukukokemuksen. Tosin herättelevällä tavalla, kuten hyvä scifi usein tekee.

Onpa mukaan ujutettu muutama kirjasuosituskin. Nämä nimet on syytä lisätä lukulistalleen:


lauantai 14. heinäkuuta 2018

Moe-enkeli Gabriel

Sangatsu Mangan neliosainen uutuusmanga Gabriel Dropout on kesälomalekotteluun hyvin istuva ja kepeä komedia. Sarjassa seurataan maanpinnalle ihmisiä tarkkailemaan lähetettyä enkeliä ja tämän epäenkelimäistä elämänotetta.

Gabriel Dropout (ガヴリールドロップアウト)
Tekijä: ukami
Julkaisija: Sangatsu Manga
Alkuperäinen julkaisija: ASCII Media Works
Suomennos: Antti Valkama
Luettu: 1/6+
Hinta: 6.20€ lehtipisteissä



Gabriel, lempinimeltään Gabi, valmistuu taivaallisessa koulussaan enkeliksi mitä parhain paperein ja hänet lähetetään maanpinnalle tutustumaan ihmiselämään. Alussa nuori enkeli onkin tarmokas ja suhtautuu tehtäväänsä innolla.

Ihmisten maailmassa riittää kuitenkin houkutuksia, joilta enkelikään ei ole täysin turvassa. Gabriel Dropout seuraa, kuinka Gabin enkelintoimi sujuu tämän langettua laiskuuteen ja viihdemaailman huvituksiin.


Epäenkelimäisen Gabin lisäksi sarjassa on joukko muita hahmoja, joiden toiminnasta sarjan vitsit revitään. Esimerkiksi välinpitämättömän, laiskan ja itsekkään Gabin vastakohtana toimii liiankin tunnollinen demoni Vignette. Tämän kaksikon lisäksi mukana on pari muutakin ihmisten maailmaan tutustumaan tullutta demonia ja enkeliä, mutta hahmomäärä ei räjähdä käsiin, vaan pysyy mukavan maltillisena.


Kaikkia hahmoja voi hyvin kuvailla termillä "moe" ja oikeastaan koko sarja on moen kyllästämä. Huumorinsa ohella Gabriel Dropout pyrkii koukuttamaan lukijansa hahmojen söpöydellä. Jopa viiksekäs kahvilan setäkin jossain määrin väräyttää söpöyteen taipuvaisten lukijoiden tuntemuksia.


Moekahvisetä

Vaikka sarjan hahmot ovat enkeleitä ja demoneja, ei Gabriel Dropout revi sen syvemmin huumoriaan kristinuskon ominaispiirteistä. Uskontoa tärkeämpää on varsin yleismaailmalliseksi levinnyt käsitys siitä, että enkeleiden kuuluu olla kilttejä ja demonien pahoja. Gabriel Dropout kääntää tämän perustan päälaelleen ja saakin tällä yksinkertaisella tempulla aikaan varsin hauskaa huumoria.

Gabriel Dropoutin lukemisessa ei kauaa vierähdä. Juttu pidetään keveänä ja yksinkertaisena ja tämän ansiosta kiinnostus säilyy loppuun asti. Ensimmäinen pokkari on aavistuksen verran parempi ensimmäisen puolikkaan aikana, mutta mistään varsinaisesta tason putoamisesta jälkipuoliskon vitseissäkään ei ole kyse.


Suomenkielinen käännös on toimiva. Teksti on pidetty sopivan simppelinä sarjan luonteen mukaisesti ja pari japanilaiseen kulttuuriin liittyvää seikkaa on selitetty pokkarin lopussa. Julkaisun ainoat moitteet tulevat pokkarin hieman vinksallaan olevasta leikkauksesta, jonka huomaa muutamin kohdin sivujen alalaidan esiin jääneistä, mangapokkarin tuotantoon liittyvistä teksteistä. Toisin sanoen alareunassa leikkauksen raja on lipsahtanut muutaman millin liian alas. Vastaavasti yläreunassakin raja on liian alhaalla, mutta onneksi tämä ei vaikuta tekstin luettavuuteen kuin aavistuksen muutamalla sivulla.

Sarjan aloituksen ajoittaminen kesään on hyvä veto, sillä nopealukuinen pokkari on omiaan matka- tai muutoin vaan lomalukemiseksi. Sarja jatkuu yhä Japanissa ja on tähän mennessä ilmestynyt siellä kuuden pokkarin verran. Helpon lukemisen tarpeessa oleville suositeltava kokeilu.


tiistai 26. kesäkuuta 2018

Vakavampaa Sakuraa

Prinsessa Sakuran kolmannen osan myötä tarinaan tulee lisää synkempiä elementtejä. Lisäksi Sakuran henkinen kasvu alkaa ja sivuhahmojen skaala laajenee vaan.

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝) 
Tekijä: Arina Tanemura
Käännös: Kim Sariola
Julkaisija: Sangatsu Manga
Luettu 3/12
 
 
 
Prinsessa Sakura on tekijänsä, Arina Tanemuran, sarjaksi piristävää luettavaa. Sitä lukiessa tuntuu, että taiteilija on todella kehittynyt verrattuna aiempaan tuotantoon.

Aiemminkin Tanemuran sarjoissa suuret tunteet ovat kulkeneet yhtä matkaa pinkin pirteän ulkokuoren kanssa, mutta Prinsessa Sakuraan Tanemura on onnistunut luomaan aiempia sarjoja synkemmän kertomuksen tutumpien elementtien oheen.

Sarjan synkemmät hetket on rakennettu sekä kuvien että tekstin avulla. Esimerkiksi tulen keskellä Sakuran miekan kautta loppunsa kokeva hirviö on ulkonäöltään yllättävänkin groteski Tanemuran kynänjäljeksi. Mielenkiintoista onkin nähdä, millaisia olentoja tulevien osien sivuilla esitellään.




Synkkiä pilviä Sakuran polulle Tanemura tuo myös hovin juonien kautta. Politiikan ja totuttua rajumman kuvituksen yhdistelmä toimii loistavasti. Prinsessa Sakurassa kokki on edelleen sama, mutta joku on onneksi ojentanut hänelle uusia maustepurkkeja. Silti Tanemura ei unohda tästäkään sarjasta vitsailua ja pirteitäkään hetkiä. Yhdistelmä tuntuu haastavalta, mutta ainakin vielä toimii.

Kuten aiemmista osista on jo tuttua, ei Sakura ole tavallinen ihminen lainkaan, vaikka elääkin ihmisten maailmassa prinssin kihlattuna. Kuun valtakunnan prinsessana Sakura on kuolematon Kuun asukki, mistä koko sarjan synkkä sävykin paljolti ammentaa. Sarjassa näyttäisikin olevan kyse erilaisuudesta ja kahden erilaisen maailman usein kivuliaastakin kohtaamisesta.




On mukavaa huomata, että yhä edelleen Prinsessa Sakura parantaa aiemmista osista. Ensimmäisen pokkarin ajoittainen tuuliajo on poissa ja tekijä tietää, mitä sarjallaan tehdä. Parhaimmillaan kolmas osa on sen ensimmäisessä ja viimeisessä luvussa, joissa Sakura kohtaa suurta kipua ja saa kuulla toistenkin kivuliaista kokemuksista.

Tässäkin osassa sivuhahmokaarti syvenee aikaisempien lailla ja mukaan saadaan hyvinkin keskeinen henkilö. Sakuran ja prinssi Aoban kertomus on saanut ympärilleen laajan sivutarinoiden vyyhden, joista esimerkiksi kahden nuoren ninjan, Kohakun ja Hayaten, tarina vaikuttaa keskeiseltä.


Sivuosapari Kohaku ja Hayate.


Toivottavasti kokonaisuus on tekijällä loppuun asti mietitty, sillä laaja hahmoskaala kyllä tuo onnistuessaan sarjaan syvyyttä, mutta epäonnistuessaan tekee ison loven kokonaiskuvaan.
Mainintana Tanemuran aikeet tehdä Prinsessa Sakurasta aiempia sarjojaan synkempi herättivät vielä epäilyksiä, mutta nyt näyttää siltä, että lupauksia myös lunastetaan.
 

 

lauantai 19. toukokuuta 2018

Tulevaisuuden rikoksia

Noin puoli vuotta sitten Sangatsu Mangan starttaama Tarkastaja Akane Tsunemori on scifihöystettyä keveähköä rikospaikkatutkintaa. Tulevaisuuden Japanissa rikolliset mielet otetaan kiinni jo ennen rikokseen ryhtymistä - ja kenen muiden toimesta kuin toisten vastaavien toimeenpanemana.

Tarkastaja Akane Tsunemori (監視官 常守朱 / Kanshikan Tsunemori Akane)
Sarjakuva: Hikaru Miyoshi
Alkuteos: Psycho-Pass Committee
Hahmosuunnittelu: Akira Amano
Tarinasuunnittelu: Gen Urobuchi (Nitroplus)
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Suvi Mäkelä
Luettu 3/6



Heti ensisivuilta ollaan lupaavasti liikkeellä, kun sarja aloitetaan lainaamalla kuuluisaa George Orwellia. Esimerkiksi kirjastaan Vuonna 1984 tunnettu kirjailija käsitteli teoksessaan valvontayhteiskunnan vaaroja. Teema on esillä myös tässä Psycho-Pass -animeen perustuvassa mangassa.

Kovin syviin ajatusrikosten vesiin sarjassa ei lopulta kuitenkaan päädytä ensimmäisten kolmen pokkarin aikana. Vaikka pohjaidea yhteiskunnan suorittamasta valvonnasta on kutkuttava ja sivuaa jopa tosielämää, (ks. Ylen juttu Kiinasta) muodostuu sarja lopulta perinteisemmäksi, jo tehtyjä rikoksia ratkovaksi rikossarjaksi.


Ensimmäisen osa keskittyy esittelemään lukijalle termejä, jotka tämän tulee tuntea sarjaa seuratessaan. Nuori naispäähenkilö Akane Tsunemori esimerkiksi on tarkastaja, eli Terveysministeriön alaisen Julkisen turvallisuuden viraston virkamies. Tarkastajien tärkein tehtävä on ohjata toimeenpanijoita, jotka ovat se voima, jolla virasto varsinaisesti ottaa rikolliset kiinni. Toimeenpanijoista tärkeimpään rooliin sarjassa nousee tummatukkainen nuorimies, Shinya Kôgami, jonka olemus komistaa myös ensimmäisen pokkarin kansikuvaa.


Rikolliset, joita toimeenpanijat nappaavat, ovat tulevaisuudessa erityisesti latentteja rikollisia. Toisin sanoen heidän ajattelussaan piilee ominaisuuksia, jotka voivat tehdä heistä jonain päivänä rikollisia. Siksi heidät on syytä pidättää jo ennen rikokseen ryhtymistä. Voidaan pohtia, eikö jokaisessa meistä ole tällainen piilevä mahdollisuus, mutta tähän Tarkastaja Akane Tsunemori ei ota kantaa. Enimmäkseen sarjan asetelma hyviin ja pahoihin ihmisiin on varsin mustavalkoinen. Harmaan sävyjä tarinaan saadaan sillä, että myös toimeenpanijoiden rikoskertoimet ovat korkeat. Toisin sanoen toimeenpanijat itsessäänkin ovat latentteja rikollisia, mutta tarkastajien alaisuudessa muita rikoksiin kykeneviä jahdatessaan valtiolle käyttökelpoisia välineitä.



Pidemmälle kantava juoni pääsee vauhtiin toisen osan myötä. Tässä vaiheessa sarja muistuttaa amerikkalaisia rikossarjoja etenkin rikosten kuvauksen osalta. Tarkastajien ja toimeenpanijoiden kohtaamat rikokset ovat toteutukseltaan raakoja, ja vaikka kaikkea rikoksien kuvailua ei tehdäkään piirrosten avulla, voi sarja osalle lukijoista olla liikaa.

Kolmannessa osassa Tarkastaja Akane Tsunemori alkaa todella näyttää omanlaiseltaan mangalta. Oikealle kohderyhmälle se tarjoaa mukaansa tempaavaa viihdettä ilman tarvetta alkuperäisen animesarjan tuntemiseen. Vaikka puolikkaan sarjan perusteella sarja ei olekaan niin vahvasti Orwellin jalanjäljissä kuin ensimmäisen osan lainaus ehkä antoi odottaa, ei tämä pettymys nouse lainkaan vallitsevaksi. Mikäli science fictionilla maustettu, viihdyttävä rikossarja saattaisi kiinnostaa, ei tätä ohittaa kannata. Ensimmäisen osan ongelmat painojäljessä latistavat jonkin verran lukukokemusta, mutta toisessa osassa nekään eivät enää haittaa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Sakuran saaga jatkuu

Juuri lehtipisteisiin tipahtaneessa toisessa osassa Prinsessa Sakura ottaa hiljalleen sitä omaa muotoaan, jota 12-osaiselta sarjalta kovasti pohjustavan ensimmäisen osan jälkeen jäi odottamaankin.

 
Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)
Tekijä: Arina Tanemura
Käännös: Kim Sariola
Julkaisija: Sangatsu Manga
Luettu 2/12
 
 


Nuori Sakura-tyttö on kuulun hirviönmetsästäjän, prinsessa Kaguyan lapsenlapsi, sekä prinssi Aoban kihlattu, jonka elämää sanan "tuho" on ennustettu kuvaavan. Nimekkään isoäidin jälkeensä jättämä Chizakura-miekka otteessaan Sakura näyttääkin tekevän ennustetun mukaisesti muinaisten hirviöiden kohdatessa loppunsa Heian-kauden Japanissa.

 
Ensimmäisen osan tavoin myös toinen Prinsessa Sakura on luonteeltaan pohjustava. Lisää sivuhahmoja esitellään, ja Tanemura vihjaa, että näitä on luvassa myöhemmin vielä lisääkin. Hahmokattaus on runsas, sillä päähenkilöiden ohella sarjaan mahtuu esimerkiksi hömelö tyttöninja sekä tämän sammakoksi muuttunut lapsuudenystävä.

Prinsessa Sakura on tähän saakka ollut viihdyttävä shojo-kertomus. Hyvin hoidettu pohjustus ei ole sarjalta pois, sillä mittaa sarjalla on vielä kylliksi kunnollisen tarinan tarpeisiin. Arina Tanemuran aiempiin sarjoihin verrattuna Prinsessa Sakura on toiminnallisempi, jopa synkempi joiltain osin. Toivottavasti uusi suunta on tekijällä hallussa, sillä pelkkä hirviöiden liukuhihnavyörytys ei olisi sarjalle hyväksi.



Onneksi mukana on myös tekijälleen tutumpia aiheita, kuten suuriin haasteisiin tarttuva nuori päähenkilö ja erilaisia parisuhdekuvioita. Vaikka toimintakohtaukset eivät pidemmän päälle sujuisikaan toivotusti, pitävät tekijän tutut jutut huolen siitä, että lukijat saavat sen mitä Arina Tanemuralta odottavatkin. Samaa pätee tietysti myös piirroksiin.

Tanemuran tuttuun tyyliin sarjakuvan sivujen yltäkylläisyys on tärkeä vetovoimatekijä myös Prinsessa Sakurassa. Lautasmaisen suuria silmiä sekä hulmuavia, pitkiä hiuksia ei ole jätetty pois. Eikä rastereitakaan ole unohdettu, vaikka tekijä kertookin vähentäneensä niiden käyttöä.




Prinsessa Sakura oikein huutaa värisivuja, mutta niitä ei valitettavasti pokkarissa ole. Onneksi sentään kansien iloinen vaaleanpunainen antaa makua värimaailmasta, jollaiseksi koko seikkailun voi mielessään maalata.

Vastikään Turussa järjestetyssä Umiconissa vieraillut Arina Tanemura on Suomessa ajankohtainen tämän julkaisun vuoksi. Prinsessa Sakura ei aukea lukijan eteen valmiina heti ensisivuiltaan, mutta rakentuu tarpeeksi jouhevasti, jotta sarjan peruskuvioiden esittely ei käy tylsäksi. Toisen pokkarin jälkeen vaikuttaisi siltä, että tärkeimmät elementit on esitelty, ja olisi vihdoin aika antaa juonelle tilaa.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Näin maailma pelastui

Ensimmäisessä Kuinka maailma pelastetaan -mangan osassa ulospäin antamastaan kuvasta tarkka Tsukiyoda Sadame päätyy pelastamaan maailmaa hämäräperäisen papparaisen selityksien, sekä puhelimeen ilmestyvien kummallisten tehtävien kautta. Sarjan tirkistelevällä huumorilla oli hetkensä, mutta kokonaisuutena ensimmäisen osa jätti odottamaan enemmän. Sarjan päätösosa onneksi onnistuu hieman korjaamaan sarjan kurssia.

Kuinka maailma pelastetaan (月夜田定の世界の救い方 / Tsukiyoda Sadame no sekai no sukuikata)
Tarina: Shigahaku
Taide: Ryu Usui
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Alkuperäinen julkaisu: Square Enix & Gangan Joker -lehti 2013
Suomennos: Antti Valkama
 



Ensimmäisen pokkarin jälkeen päähenkilön suorittamilta maailmanpelastustehtäviltä kaipasi roisimpaa otetta. Pikkutuhmat tirkistelytehtävät sinänsä olivat hauskoja, mutta niiden olisi toivonut keskittyvän isompaan mittakaavaan kuin lukiolaispojan tyttökohellukseen. Edes Japanin laajuinen ote Sadamen koettelemuksissa olisi ollut paikallaan.

Tämä asetelma ei oikeastaan vieläkään muutu miksikään. Puhelimensa kautta Sadame päätyy esimerkiksi lehtipisteeseen ostamaan aikuisviihdettä sekä avaamaan rintaliivien hakasia. Kaikki siis tehtäviä, jotka lukiolaisnuorelle voivat tuntua mahdottomalta vuorelta ylittää, ja jotka tästä syystä myös huvittavat lukijaa, mikäli tällainen huumori nyt lainkaan mieleen on.




Se, missä Kuinka maailma pelastetaan sen sijaan onnistuu muuttumaan parempaan suuntaan, on isompi kuva johon Tsukiyoda Sadamenkin ponnistelut omalta osaltaan kuuluvat. Maailmaa uhkaavien meteorien uhka käy sarjan jälkimmäisellä puoliskolla lukijallekin selkeämmäksi ja aivan lopuksi Sadamen tehtävät vaativammiksi, jolloin pervohtavan huumorin täyteinen mangasarja saa sitä otetta, jota aiemmin jäi odottamaan.

Lisäksi se paljastus, että puhelimensa näytölle maailmanpelastustehtäviä saavien joukko onkin huomattavasti suurempi, lisää tarinan uskottavuutta. Tämän tiedon myötä onkin helpompi antaa anteeksi aiempaa narinaa Sadamen tehtävien pienuudesta. Ehkä niissä sittenkin on ihan tarpeeksi kokoa yhdelle nuorelle, vaikka tämä nuori itsestään paljon luuleekin.




Loppujen lopuksi Kuinka maailma pelastetaan on ihan kelvollinen mangasarja. Se ei täysin onnistu kaikilla osa-alueillaan, mutta onnistuu mukavasti paikkaamaan joitakin puutteita ennen viimeisen sivun kääntymistä. Eniten toivomisen varaa jäi sarjan sivuhahmoihin, joiden kaikkien tarinaa käsikirjoittaja Shigahaku ei ehdi kahden osan aikana tyydyttävästi läpikäymään. Ehkä ideoita tarinaan on ollut enemmänkin, mutta jatkoa ei jostain syystä olekaan päästy tekemään.

Sarjan suomennospäätös jaksaa edelleen hämmentää, mutta myös lämmittää.



maanantai 15. tammikuuta 2018

Pahiksen kissapomot

Sangatsu Manga otti ja julkaisi joulukuun puolivälissä koko viime vuoden kiinnostavimman uuden mangan. Klassinen aihe rikollispomosta ja tämän kissasta vääntyy Bomarnin pokkarissa Pahispomo ja kissat huumorintäyteiseksi kurkistukseksi pahiskissanomistajan kulissien takaiseen arkeen.

Pahispomo ja kissat (悪のボスと猫)
Tekijä: Bomarn
Julkaisija: Sangatsu Manga
Käännös: Antti Valkama
Luettu: 1/2


Huumorimangan idea on simppeli, ja totta puhuen jo aiemmin nähty. Moni tuntee klassisen näyn rikollispomosta ja tämän kanssa viihtyvästä kissasta. Animemaailman esimerkki tästä klassisesta parivaljakosta on esimerkiksi Pokemonista tutun Rakettiryhmän pomo, Giovanni, yhdessä persianinsa kanssa.

Mutta mitä paatunut rikollispomo tekee kissansa kanssa silloin, kun kukaan ei ole näkemässä? Kissoilla itselläänkin on vahva käsitys omasta tilastaan, aivan kuten menestyvää rikollisimperiumia pyörittävällä pääjehullakin. Osuuko erilaisten pomosielujen elämä hyvin yksiin ja kuka loppujen lopuksi onkaan kenen pomo? Lopulta Pahispomo ja kissat onkin huumorintäyteinen kuvaus kissojen ja isäntänsä arkisesta yhteiselosta. Asetelmaa ei voi pitää missään nimessä omaperäisimpänä mahdollisena, mutta tämä pokkari osaa silti repiä aiheestaan tuoreentuntuiset naurut.




Pahispomo ja kissat on nopeaa luettavaa. Tekstiä sarjakuvassa ei juurikaan ole, kaksisivuisten lukujen otsikoita ja Pomon pahaenteistä naurua lukuun ottamatta. Tässä on yksi sarjan vahvuuksista, sillä liiallisen puheen voisi hyvin nähdä vesittävän leikkisän pahaenteisen tunnelman Pomon ympäriltä.

Puhumattomuudestaan huolimatta Pomo on läsnä sarjassa onnistuneemmin kuin ihmiset useissa muissa kissasarjakuvissa. Pomo ei ole vain etäinen kulissi, vaan aidosti kissojen ohella yksi hahmoista, joiden kautta kissa-arkea tarkastellaan. Kun Pomon asema paatuneena rikollisena pysyy lukijan mielessä, on jo mangan tavanomainen asetelmakin onnistuttu kiepauttamaan hauskaksi vitsiksi.



Alunperin oli tarkoitus, että Pahispomo ja kissat jäisi yhden pokkarin mittaiseksi hupailuksi, mutta eihän asia sitten mennytkään näin. Hyvää ideaa ei raaskittu jättää jatkokäyttämättä, ja nyt Japanissa on julkaistu sarjan toinen pokkari, josta suomalainen kustantaja on jo tehnyt tarjouksen. Toivotaan, että toinenkin osa jatkaa samalla huvittavalla linjalla, eikä Bomarn joudu kierrättämään samoja vitsejä.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Prinsessan henkijahti

Arina Tanemuran sarjoja nähtiin Egmontin julkaisemana suomeksi vuosina 2005-2011 neljän sarjan verran. Näistä ensimmäisenä julkaistu, kolmeosainen Time Stranger Kyoko myös aloitti suomenkielisten shojosarjojen julkaisun. Nyt Tanemuran töihin tarttuu Sangatsu Manga tuomalla kaksitoistaosaisen Prinsessa Sakuran markettien ja kirjakauppojen sarjakuvahyllyä sulostuttamaan.

 
Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)
Tekijä: Arina Tanemura
Käännös: Kim Sariola
Julkaisija: Sangatsu Manga
Luettu 1/12 (ilmestyy 12.1.2018)




Alunperin Prinsessa Sakura julkaistiin Japanissa vuodesta 2008 alkaen Ribon-lehdessä. Tanemura toisin sanoen aloitti Prinsessa Sakuran pian The Gentlemen's Alliance Cross -sarjansa jälkeen. Suomessa kahden sarjan julkaisun välillä ehti kulua kuutisen vuotta ja julkaisijakin vaihtua aiemmin Tanemuran sarjoja julkaisseen Egmontin lopetettua mangajulkaisut kokonaan.

Sangatsu Mangan uudessa avauksessa miellyttää erityisesti se, että julkaistavaksi on uskallettu ottaa heti sarja, jolla on hieman reippaammin pituutta. Yli kymmenen pokkarin mittaiset shojosarjat eivät ole Suomessa kovin tavallinen näky, joten Prinsessa Sakuraa tervehtii ilolla ainakin tästä syystä.

Sarjan päähenkilö on neljätoistavuotias Sakura, joka on jo syntyessään luvattu puolisoksi prinssi Ooralle pääkaupunki Heian-kyōhon, eli nykyiseen Kiotoon. Syrjäseudulla eristäytynyttä elämää viettänyt prinsessa on sukua aiemmin mainetta keränneelle prinsessa Kaguyalle, jonka tehtävän muinaisten hirviöiden hävittäjänä Sakura vaikuttaa perineen.




Sarja sijoittuu Heian-kauden Japaniin, eli karkeasti ottaen tuhannen vuoden takaiseen aikaan. Historialliset elementit ovat sarjassa mukana kuitenkin vain kevyesti Tanemuran ottaessa sarjalleen vapauksia esimerkiksi pukeutumisessa. Tietysti myös sarjaan tärkeänä osana kuuluvat hirviöt vievät osan historiallisesta miljööstä taka-alalle fantasian päästessä enemmän esiin. Etäisenä vertauksena Sakuran seikkailu nostaa mieleen Rumiko Takahashin Inuyashan ja sen katkeamattoman yookaikuvaston sekä sarjan kamppailut näitä olentoja vastaan.




Aivan alkuun Prinsessa Sakura tuntuu hieman hapuilevalta. Tanemura itse tunnustaakin ensimmäisen luvun tuottaneen enemmän ongelmia kuin yleensä hänen aloittaessaan uuden sarjan. Tekijän ote kuitenkin paranee jo ensimmäisen osan aikana ja Prinsessa Sakura onkin sarjana juuri sitä, mitä tutulta mangakalta voi odottaa. Nuori päähenkilö, orastavat kinkkiset ihmissuhteet ja runsas rasterien käyttö ovat kaikki tuttuja elementtejä. Unohtamatta tietenkään hahmojen valtavia silmiä.



Arina Tanemura on myös aina ollut kova jutustelemaan kuulumisiaan mangapokkariensa sivuilla. Nämä jutustelut ovat aina olleet hauskaa luettavaa niiden näyttäessä pienen siivun kiireisen manga-ammattilaisen arjesta sekä kurkistuksen japanilaisen popkulttuurin muoti-ilmiöistä yhden henkilön suosikkien kautta.

Prinsessa Sakurasta on helppo pitää. Siis siinä tapauksessa, ettei lukija satu kaihtamaan söpöydessään yltäkylläisiä sarjakuvaruutuja, naiivia päähenkilöä, pinkkejä kansia... Niin, ja edelleen niitä suuria silmiä. Jos nämä eivät tuota ongelmia, niin pokkariin voi hyvinkin kuvitella tarttuvansa.

Täällä ainakin jo odotellaan seuraavaa osaa, vaikka ensimmäinenkään ei ole vielä tätä kirjoittaessa lehtipisteisiin ehtinyt. Hyvän varustelutason kirjakaupoista pitäisi jo löytyä, ainakin jos onnistuu vielä sellaisen löytämään.