Sakuran saaga jatkuu

Juuri lehtipisteisiin tipahtaneessa toisessa osassa Prinsessa Sakura ottaa hiljalleen sitä omaa muotoaan, jota 12-osaiselta sarjalta kovasti pohjustavan ensimmäisen osan jälkeen jäi odottamaankin.

 

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)

Tekijä: Arina Tanemura

Käännös: Kim Sariola

Julkaisija: Sangatsu Manga

Luettu 2/12

 

 

Nuori Sakura-tyttö on kuulun hirviönmetsästäjän, prinsessa Kaguyan lapsenlapsi, sekä prinssi Aoban kihlattu, jonka elämää sanan "tuho" on ennustettu kuvaavan. Nimekkään isoäidin jälkeensä jättämä Chizakura-miekka otteessaan Sakura näyttääkin tekevän ennustetun mukaisesti muinaisten hirviöiden kohdatessa loppunsa Heian-kauden Japanissa.

 

Ensimmäisen osan tavoin myös toinen Prinsessa Sakura on luonteeltaan pohjustava. Lisää sivuhahmoja esitellään, ja Tanemura vihjaa, että näitä on luvassa myöhemmin vielä lisääkin. Hahmokattaus on runsas, sillä päähenkilöiden ohella sarjaan mahtuu esimerkiksi hömelö tyttöninja sekä tämän sammakoksi muuttunut lapsuudenystävä.

Prinsessa Sakura on tähän saakka ollut viihdyttävä shojo-kertomus. Hyvin hoidettu pohjustus ei ole sarjalta pois, sillä mittaa sarjalla on vielä kylliksi kunnollisen tarinan tarpeisiin. Arina Tanemuran aiempiin sarjoihin verrattuna Prinsessa Sakura on toiminnallisempi, jopa synkempi joiltain osin. Toivottavasti uusi suunta on tekijällä hallussa, sillä pelkkä hirviöiden liukuhihnavyörytys ei olisi sarjalle hyväksi.

Onneksi mukana on myös tekijälleen tutumpia aiheita, kuten suuriin haasteisiin tarttuva nuori päähenkilö ja erilaisia parisuhdekuvioita. Vaikka toimintakohtaukset eivät pidemmän päälle sujuisikaan toivotusti, pitävät tekijän tutut jutut huolen siitä, että lukijat saavat sen mitä Arina Tanemuralta odottavatkin. Samaa pätee tietysti myös piirroksiin.

Tanemuran tuttuun tyyliin sarjakuvan sivujen yltäkylläisyys on tärkeä vetovoimatekijä myös Prinsessa Sakurassa. Lautasmaisen suuria silmiä sekä hulmuavia, pitkiä hiuksia ei ole jätetty pois. Eikä rastereitakaan ole unohdettu, vaikka tekijä kertookin vähentäneensä niiden käyttöä.

Prinsessa Sakura oikein huutaa värisivuja, mutta niitä ei valitettavasti pokkarissa ole. Onneksi sentään kansien iloinen vaaleanpunainen antaa makua värimaailmasta, jollaiseksi koko seikkailun voi mielessään maalata.

Vastikään Turussa järjestetyssä Umiconissa vieraillut Arina Tanemura on Suomessa ajankohtainen tämän julkaisun vuoksi. Prinsessa Sakura ei aukea lukijan eteen valmiina heti ensisivuiltaan, mutta rakentuu tarpeeksi jouhevasti, jotta sarjan peruskuvioiden esittely ei käy tylsäksi. Toisen pokkarin jälkeen vaikuttaisi siltä, että tärkeimmät elementit on esitelty, ja olisi vihdoin aika antaa juonelle tilaa.

Näin maailma pelastui

Ensimmäisessä Kuinka maailma pelastetaan -mangan osassa ulospäin antamastaan kuvasta tarkka Tsukiyoda Sadame päätyy pelastamaan maailmaa hämäräperäisen papparaisen selityksien, sekä puhelimeen ilmestyvien kummallisten tehtävien kautta. Sarjan tirkistelevällä huumorilla oli hetkensä, mutta kokonaisuutena ensimmäisen osa jätti odottamaan enemmän. Sarjan päätösosa onneksi onnistuu hieman korjaamaan sarjan kurssia.

Kuinka maailma pelastetaan (月夜田定の世界の救い方 / Tsukiyoda Sadame no sekai no sukuikata)

Tarina: Shigahaku

Taide: Ryu Usui

Julkaisija: Punainen jättiläinen

Alkuperäinen julkaisu: Square Enix & Gangan Joker -lehti 2013

Suomennos: Antti Valkama

 

Ensimmäisen pokkarin jälkeen päähenkilön suorittamilta maailmanpelastustehtäviltä kaipasi roisimpaa otetta. Pikkutuhmat tirkistelytehtävät sinänsä olivat hauskoja, mutta niiden olisi toivonut keskittyvän isompaan mittakaavaan kuin lukiolaispojan tyttökohellukseen. Edes Japanin laajuinen ote Sadamen koettelemuksissa olisi ollut paikallaan.

Tämä asetelma ei oikeastaan vieläkään muutu miksikään. Puhelimensa kautta Sadame päätyy esimerkiksi lehtipisteeseen ostamaan aikuisviihdettä sekä avaamaan rintaliivien hakasia. Kaikki siis tehtäviä, jotka lukiolaisnuorelle voivat tuntua mahdottomalta vuorelta ylittää, ja jotka tästä syystä myös huvittavat lukijaa, mikäli tällainen huumori nyt lainkaan mieleen on.

Se, missä Kuinka maailma pelastetaan sen sijaan onnistuu muuttumaan parempaan suuntaan, on isompi kuva johon Tsukiyoda Sadamenkin ponnistelut omalta osaltaan kuuluvat. Maailmaa uhkaavien meteorien uhka käy sarjan jälkimmäisellä puoliskolla lukijallekin selkeämmäksi ja aivan lopuksi Sadamen tehtävät vaativammiksi, jolloin pervohtavan huumorin täyteinen mangasarja saa sitä otetta, jota aiemmin jäi odottamaan.

Lisäksi se paljastus, että puhelimensa näytölle maailmanpelastustehtäviä saavien joukko onkin huomattavasti suurempi, lisää tarinan uskottavuutta. Tämän tiedon myötä onkin helpompi antaa anteeksi aiempaa narinaa Sadamen tehtävien pienuudesta. Ehkä niissä sittenkin on ihan tarpeeksi kokoa yhdelle nuorelle, vaikka tämä nuori itsestään paljon luuleekin.

Loppujen lopuksi Kuinka maailma pelastetaan on ihan kelvollinen mangasarja. Se ei täysin onnistu kaikilla osa-alueillaan, mutta onnistuu mukavasti paikkaamaan joitakin puutteita ennen viimeisen sivun kääntymistä. Eniten toivomisen varaa jäi sarjan sivuhahmoihin, joiden kaikkien tarinaa käsikirjoittaja Shigahaku ei ehdi kahden osan aikana tyydyttävästi läpikäymään. Ehkä ideoita tarinaan on ollut enemmänkin, mutta jatkoa ei jostain syystä olekaan päästy tekemään.

Sarjan suomennospäätös jaksaa edelleen hämmentää, mutta myös lämmittää.