Romanttinen hevosmanga

Kesällä alkanut Jumping on ensimmäinen suomennettu, ja ylipäätään harvoja olemassa olevia, ratsastusta käsitteleviä mangasarjoja. Yliopiston ratsastuskerhon opiskelijajäsenten välille syttyy romanttisia tunteita hevostenhoidon ohessa, kun syrjäytynyt tokiolaisnuori Ran muuttaa elämänsä suunnan lähtemällä kauas pikkukaupunkiin Japanin maaseudulle.

Jumping (ジャンピング)

Tekijä: Asahi Tsutsui

Julkaisija: Sangatsu Manga

Suomennos: Kim Sariola

Luettu 1/4 

 

Syrjäänvetäytyvä Ran uhkaa jäädä yhteiskunnan rajamaille. Pääsykokeet yliopistoon eivät sujuneet hyvin ja alakuloinen nuori nainen lukittautuu vanhempiensa luokse omaan huoneeseensa. Mikään ei oikein kiinnosta, mutta lopulta ulkoa saatu sysäys saa Ranin muuttamaan Tokiosta Aomoriin, Honshūn pohjoisosiin.

Aomorissa Ranin elämään alkaa tihkua uutta sisältöä, mikä ei aina ole helppoa omiin oloihinsa tottuneelle nuorelle. Paikallisen yliopiston ratsastuskerholla hän tapaa käytösvikaisen Tsugaru-hevosen. Myös ratsastuskerhon ihmisjäsenet ovat Ranille ystävällisiä, eikä sarja jää ilman rakkaustarinaakaan.

 

Ensiselailun perusteella Asahi Tsutsuin Jumping ei vielä vaikuttanut kummoiseltakaan mangalta. Tekijän tapa piirtää ihmishahmoja näytti väärällä tavalla liioitellulta ja erityisesti hevosten vähyys tuotti pettymyksen. Aina ensivaikutelma ei kuitenkaan ole pysyvä ja Jumping todistikin potentiaalinsa ensimmäisen pokkarin loppuun mennessä.

Tsutsui on tehnyt Jumpingista tarinavetoisen sarjan. Hevoset ovat tärkeässä osassa tarinaa, mutta eivät sanele yksin juonenkuljetusta. Alkupettymyksen jälkeen hevosten määrä tuntuukin perustellulta. Hevoset ovat osa tarinan tapahtumaympäristöä ja yksi ratsuista, Tsugaru, jopa sarjan kolmas päähenkilö. Kuitenkaan tapahtumat eivät pyöri liiaksi tallin ja laitumen ympärillä, vaan muitakin ympäristöjä uskalletaan käyttää. Jumping ei ole manga siitä, kuinka tekijä halusi piirtää hevosia, tai ainakaan se ei tunnu siltä.

Myös Tsutsuin piirroksiin tottuu lopulta ja hahmojen ilmeikkyydestä oppii pitämäänkin. Hevosia mangaka ei täydellisen anatomisen oikeaoppisuuden mukaan piirrä, mutta maallikon silmiin ratsut näyttävät tarpeeksi omalta lajiltaan. Ja toisaalta, harvoinpa ihmisetkään sarjakuvissa mittasuhteiltaan ovat yksi yhteen oikeiden ihmisten kanssa.

Suomessa nuoret hevosharrastajat ovat tottuneet lukemaan hevossarjakuvia, joiden kiistämätön ykkösnimi on ollut ruotsalaisen Lena Furbergin Polle-poni. Lukijoita on riittänyt jopa kahden sarjakuvia sisältäneen lehden, Hevoshullun ja Villivarsan, julkaisuun vuodesta toiseen.

Japanilaisessa sarjakuvassa hevoset eivät sen sijaan ole samalla tavalla esiin nousseet, eivätkä varsinkaan tallimiljööt ja ratsastus etunenässä. Iso osa tehdyistä hevosmangoista käsittelee laukkakisoja, jotka eivät suomalaista keskivertoa hevosharrastajaa juurikaan sytyttäne.

Jumping tekee tässä rintamassa poikkeuksen käsittelemällä juuri niitä teemoja, joita Hevoshullu ja Villivarsakin ovat nostaneet esiin. Esimerkiksi Jumpingin ensimmäinen osa esittelee lyhyesti kouluratsastusta, eli sitä hevosmaailman rauhallisinta kilpailumuotoa.

Jumpingilla on mahdollisuus nousta suosituksikin sarjaksi, jos se vain onnistuu löytämään yleisöä hevosharrastajien piiristä. Kustantajaltaan sarja on - ennakkomutinoista huolimatta - hieno löytö, jota uskaltaa lukea myös ilman hevosia kohtaan tunnettua sydämen paloa.