Vakavampaa Sakuraa

Prinsessa Sakuran kolmannen osan myötä tarinaan tulee lisää synkempiä elementtejä. Lisäksi Sakuran henkinen kasvu alkaa ja sivuhahmojen skaala laajenee vaan.

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝) 

Tekijä: Arina Tanemura

Käännös: Kim Sariola

Julkaisija: Sangatsu Manga

Luettu 3/12

 

 

 

Prinsessa Sakura on tekijänsä, Arina Tanemuran, sarjaksi piristävää luettavaa. Sitä lukiessa tuntuu, että taiteilija on todella kehittynyt verrattuna aiempaan tuotantoon.

Aiemminkin Tanemuran sarjoissa suuret tunteet ovat kulkeneet yhtä matkaa pinkin pirteän ulkokuoren kanssa, mutta Prinsessa Sakuraan Tanemura on onnistunut luomaan aiempia sarjoja synkemmän kertomuksen tutumpien elementtien oheen.

Sarjan synkemmät hetket on rakennettu sekä kuvien että tekstin avulla. Esimerkiksi tulen keskellä Sakuran miekan kautta loppunsa kokeva hirviö on ulkonäöltään yllättävänkin groteski Tanemuran kynänjäljeksi. Mielenkiintoista onkin nähdä, millaisia olentoja tulevien osien sivuilla esitellään.

Synkkiä pilviä Sakuran polulle Tanemura tuo myös hovin juonien kautta. Politiikan ja totuttua rajumman kuvituksen yhdistelmä toimii loistavasti. Prinsessa Sakurassa kokki on edelleen sama, mutta joku on onneksi ojentanut hänelle uusia maustepurkkeja. Silti Tanemura ei unohda tästäkään sarjasta vitsailua ja pirteitäkään hetkiä. Yhdistelmä tuntuu haastavalta, mutta ainakin vielä toimii.

Kuten aiemmista osista on jo tuttua, ei Sakura ole tavallinen ihminen lainkaan, vaikka elääkin ihmisten maailmassa prinssin kihlattuna. Kuun valtakunnan prinsessana Sakura on kuolematon Kuun asukki, mistä koko sarjan synkkä sävykin paljolti ammentaa. Sarjassa näyttäisikin olevan kyse erilaisuudesta ja kahden erilaisen maailman usein kivuliaastakin kohtaamisesta.

On mukavaa huomata, että yhä edelleen Prinsessa Sakura parantaa aiemmista osista. Ensimmäisen pokkarin ajoittainen tuuliajo on poissa ja tekijä tietää, mitä sarjallaan tehdä. Parhaimmillaan kolmas osa on sen ensimmäisessä ja viimeisessä luvussa, joissa Sakura kohtaa suurta kipua ja saa kuulla toistenkin kivuliaista kokemuksista.

Tässäkin osassa sivuhahmokaarti syvenee aikaisempien lailla ja mukaan saadaan hyvinkin keskeinen henkilö. Sakuran ja prinssi Aoban kertomus on saanut ympärilleen laajan sivutarinoiden vyyhden, joista esimerkiksi kahden nuoren ninjan, Kohakun ja Hayaten, tarina vaikuttaa keskeiseltä.

Sivuosapari Kohaku ja Hayate.

Toivottavasti kokonaisuus on tekijällä loppuun asti mietitty, sillä laaja hahmoskaala kyllä tuo onnistuessaan sarjaan syvyyttä, mutta epäonnistuessaan tekee ison loven kokonaiskuvaan.

Mainintana Tanemuran aikeet tehdä Prinsessa Sakurasta aiempia sarjojaan synkempi herättivät vielä epäilyksiä, mutta nyt näyttää siltä, että lupauksia myös lunastetaan.

 

 

Sakuran saaga jatkuu

Juuri lehtipisteisiin tipahtaneessa toisessa osassa Prinsessa Sakura ottaa hiljalleen sitä omaa muotoaan, jota 12-osaiselta sarjalta kovasti pohjustavan ensimmäisen osan jälkeen jäi odottamaankin.

 

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)

Tekijä: Arina Tanemura

Käännös: Kim Sariola

Julkaisija: Sangatsu Manga

Luettu 2/12

 

 

Nuori Sakura-tyttö on kuulun hirviönmetsästäjän, prinsessa Kaguyan lapsenlapsi, sekä prinssi Aoban kihlattu, jonka elämää sanan "tuho" on ennustettu kuvaavan. Nimekkään isoäidin jälkeensä jättämä Chizakura-miekka otteessaan Sakura näyttääkin tekevän ennustetun mukaisesti muinaisten hirviöiden kohdatessa loppunsa Heian-kauden Japanissa.

 

Ensimmäisen osan tavoin myös toinen Prinsessa Sakura on luonteeltaan pohjustava. Lisää sivuhahmoja esitellään, ja Tanemura vihjaa, että näitä on luvassa myöhemmin vielä lisääkin. Hahmokattaus on runsas, sillä päähenkilöiden ohella sarjaan mahtuu esimerkiksi hömelö tyttöninja sekä tämän sammakoksi muuttunut lapsuudenystävä.

Prinsessa Sakura on tähän saakka ollut viihdyttävä shojo-kertomus. Hyvin hoidettu pohjustus ei ole sarjalta pois, sillä mittaa sarjalla on vielä kylliksi kunnollisen tarinan tarpeisiin. Arina Tanemuran aiempiin sarjoihin verrattuna Prinsessa Sakura on toiminnallisempi, jopa synkempi joiltain osin. Toivottavasti uusi suunta on tekijällä hallussa, sillä pelkkä hirviöiden liukuhihnavyörytys ei olisi sarjalle hyväksi.

Onneksi mukana on myös tekijälleen tutumpia aiheita, kuten suuriin haasteisiin tarttuva nuori päähenkilö ja erilaisia parisuhdekuvioita. Vaikka toimintakohtaukset eivät pidemmän päälle sujuisikaan toivotusti, pitävät tekijän tutut jutut huolen siitä, että lukijat saavat sen mitä Arina Tanemuralta odottavatkin. Samaa pätee tietysti myös piirroksiin.

Tanemuran tuttuun tyyliin sarjakuvan sivujen yltäkylläisyys on tärkeä vetovoimatekijä myös Prinsessa Sakurassa. Lautasmaisen suuria silmiä sekä hulmuavia, pitkiä hiuksia ei ole jätetty pois. Eikä rastereitakaan ole unohdettu, vaikka tekijä kertookin vähentäneensä niiden käyttöä.

Prinsessa Sakura oikein huutaa värisivuja, mutta niitä ei valitettavasti pokkarissa ole. Onneksi sentään kansien iloinen vaaleanpunainen antaa makua värimaailmasta, jollaiseksi koko seikkailun voi mielessään maalata.

Vastikään Turussa järjestetyssä Umiconissa vieraillut Arina Tanemura on Suomessa ajankohtainen tämän julkaisun vuoksi. Prinsessa Sakura ei aukea lukijan eteen valmiina heti ensisivuiltaan, mutta rakentuu tarpeeksi jouhevasti, jotta sarjan peruskuvioiden esittely ei käy tylsäksi. Toisen pokkarin jälkeen vaikuttaisi siltä, että tärkeimmät elementit on esitelty, ja olisi vihdoin aika antaa juonelle tilaa.

Prinsessan henkijahti

Arina Tanemuran sarjoja nähtiin Egmontin julkaisemana suomeksi vuosina 2005-2011 neljän sarjan verran. Näistä ensimmäisenä julkaistu, kolmeosainen Time Stranger Kyoko myös aloitti suomenkielisten shojosarjojen julkaisun. Nyt Tanemuran töihin tarttuu Sangatsu Manga tuomalla kaksitoistaosaisen Prinsessa Sakuran markettien ja kirjakauppojen sarjakuvahyllyä sulostuttamaan.

 

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)

Tekijä: Arina Tanemura

Käännös: Kim Sariola

Julkaisija: Sangatsu Manga

Luettu 1/12 (ilmestyy 12.1.2018)

Alunperin Prinsessa Sakura julkaistiin Japanissa vuodesta 2008 alkaen Ribon-lehdessä. Tanemura toisin sanoen aloitti Prinsessa Sakuran pian The Gentlemen's Alliance Cross -sarjansa jälkeen. Suomessa kahden sarjan julkaisun välillä ehti kulua kuutisen vuotta ja julkaisijakin vaihtua aiemmin Tanemuran sarjoja julkaisseen Egmontin lopetettua mangajulkaisut kokonaan.

Sangatsu Mangan uudessa avauksessa miellyttää erityisesti se, että julkaistavaksi on uskallettu ottaa heti sarja, jolla on hieman reippaammin pituutta. Yli kymmenen pokkarin mittaiset shojosarjat eivät ole Suomessa kovin tavallinen näky, joten Prinsessa Sakuraa tervehtii ilolla ainakin tästä syystä.

Sarjan päähenkilö on neljätoistavuotias Sakura, joka on jo syntyessään luvattu puolisoksi prinssi Ooralle pääkaupunki Heian-kyōhon, eli nykyiseen Kiotoon. Syrjäseudulla eristäytynyttä elämää viettänyt prinsessa on sukua aiemmin mainetta keränneelle prinsessa Kaguyalle, jonka tehtävän muinaisten hirviöiden hävittäjänä Sakura vaikuttaa perineen.

Sarja sijoittuu Heian-kauden Japaniin, eli karkeasti ottaen tuhannen vuoden takaiseen aikaan. Historialliset elementit ovat sarjassa mukana kuitenkin vain kevyesti Tanemuran ottaessa sarjalleen vapauksia esimerkiksi pukeutumisessa. Tietysti myös sarjaan tärkeänä osana kuuluvat hirviöt vievät osan historiallisesta miljööstä taka-alalle fantasian päästessä enemmän esiin. Etäisenä vertauksena Sakuran seikkailu nostaa mieleen Rumiko Takahashin Inuyashan ja sen katkeamattoman yookaikuvaston sekä sarjan kamppailut näitä olentoja vastaan.

Aivan alkuun Prinsessa Sakura tuntuu hieman hapuilevalta. Tanemura itse tunnustaakin ensimmäisen luvun tuottaneen enemmän ongelmia kuin yleensä hänen aloittaessaan uuden sarjan. Tekijän ote kuitenkin paranee jo ensimmäisen osan aikana ja Prinsessa Sakura onkin sarjana juuri sitä, mitä tutulta mangakalta voi odottaa. Nuori päähenkilö, orastavat kinkkiset ihmissuhteet ja runsas rasterien käyttö ovat kaikki tuttuja elementtejä. Unohtamatta tietenkään hahmojen valtavia silmiä.

Arina Tanemura on myös aina ollut kova jutustelemaan kuulumisiaan mangapokkariensa sivuilla. Nämä jutustelut ovat aina olleet hauskaa luettavaa niiden näyttäessä pienen siivun kiireisen manga-ammattilaisen arjesta sekä kurkistuksen japanilaisen popkulttuurin muoti-ilmiöistä yhden henkilön suosikkien kautta.

Prinsessa Sakurasta on helppo pitää. Siis siinä tapauksessa, ettei lukija satu kaihtamaan söpöydessään yltäkylläisiä sarjakuvaruutuja, naiivia päähenkilöä, pinkkejä kansia... Niin, ja edelleen niitä suuria silmiä. Jos nämä eivät tuota ongelmia, niin pokkariin voi hyvinkin kuvitella tarttuvansa.

Täällä ainakin jo odotellaan seuraavaa osaa, vaikka ensimmäinenkään ei ole vielä tätä kirjoittaessa lehtipisteisiin ehtinyt. Hyvän varustelutason kirjakaupoista pitäisi jo löytyä, ainakin jos onnistuu vielä sellaisen löytämään.

Arkista eloa aroilla

Aron morsianten julkaisutahti Suomessa on viime aikoina ollut toivottoman hidas, sillä Japanin tahti on otettu kiinni jo aikaa sitten. Onneksi Aron morsiamet sentään yhä jatkuu suomeksi, sillä sarja on ehdottomasti mangan parhaimmistoa.

Aron morsiamet (Otoyomegatari / 乙嫁語り)

Tekijä: Kaoru Mori

Julkaisija: Punainen jättiläinen

Suomennos: Antti Valkama

Luettu: 9/9+ (tässä osa 9)

Hinta: 6.20€

Aron morsianten yhdeksännessä osassa keskitytään edellisestä pokkarista tutun Pariyan elämään. Pienet katsaukset tehdään myös muutamien muiden tuttujen hahmojen, kuten aivan alusta saakka mukana kulkeneiden Amiran ja Karlukin, kuulumisiin.

Pariya on siinä iässä, että isä on alkanut etsiä hänelle aviopuolisoa. Yksi ehdokas onkin löytynyt, mutta niin Pariya itse kuin tämän vanhemmatkin epäilevät, onko tästä kunnolliseksi vaimoksi.

Ympäröivän yhteiskunnan miesvaltaisuus ja totunnaisten tapojen tiukka noudattaminen eivät oikein osu yksiin Pariyan oman luonteen kanssa. Suurissa ihmisjoukoissa kömpelö ja muissa tilanteissa räväkkä nuori nainen ei ole sitä, mitä vaimolta odotetaan ja siksi naimakaupat saavat useammankin epäröimään. Pariya kuitenkin kasvaa henkilönä ja saa lisää itseluottamusta, joten ehkä avioituminenkin on vielä joskus mahdollista.

Aron morsianten yhdeksäs osa on, kuten aiemmatkin, hyvän tuulen sarjakuvaa eksoottiseen ympäristöön sijoitettuna. Kaikkea sarjassa tapahtuvaa leimaa raukea arkisuus, mihin edes muutamat epäonnen hetket - kuten maantierosvot tai klaanien välinen eripura - eivät tee säröä.

Tarinallisesti Pariyan kasvu henkilönä ja jännittävät hetket ennen mahdollista avioliittoa jatkavat siitä mihin kahdeksas osa jäi. Aiempien pokkarien pienet haparoinnit esimerkiksi seitsemännen osan rintavammissa tunnelmoinneissa ovat jääneet taakse ja Kaoru Mori on saanut jälleen kiinni siitä tenhoavasta eksotiikasta, joka ensimmäisistä sarjan osista välittyi.

Morin piirrokset ovat edelleen kauniita katsella ja tekevät ison työn siinä, että Aron morsiamet nousee perusmangaa korkeammalle tasolle. Vaikka sarjan nykyinen julkaisutahti on Suomessa hidas sen kirittyä jo aikaa sitten Japanin tahdin kiinni, on kerran vuodessakin julkaistava yksinäinen pokkari hienoimpia mangatapauksia suomalaisella mangakentällä. Tässä osassa Morin yksityiskohtaiset piirrokset pääsevät korkeimpiin sfääreihin Pariyan taidokkaiden leipäkoristeluiden kautta.

Sarja on romantisoitu kuvaus Keski-Aasian elämästä 1800-luvulla. Arjen pahimpien murheiden puuttuminen ei häiritse kuitenkaan alkuunkaan, sillä eskapismia tarvitaan ja sarja onnistuu valitsemallaan tiellä niin hyvin, että kaikenlaisiin mukavuuksiin tottunut 2000-luvun eläjäkin haluaisi sen pohjalta tuosta menosta osansa. Jos Aron morsiamet ei vielä syystä tai toisesta ole tuttu, on nyt korkea aika korjata tämä erhe. Jos taas mangasarjat eivät yleensä ole juurikaan kiinnostaneet, kannattaa tälle sarjalle antaa siinäkin tapauksessa mahdollisuus.

Sankaritar Simo Häyhä

Tammen mangakustannuslinja Punainen jättiläinen on tuonut lehtipisteisiin sarjakuvan, jonka innoitus kumpuaa suomalaisesta sotahistoriasta. Valkoinen noita - Talvisota esittelee tarkka-ampuja Simo Häyhän, mutta feminiinä tulkintana. Suoraan sarjassa ei kerrota sen sijoittuvan Suomeen, mutta asiaa ei tarvitse juuri rivien välistä vilkuilla asian huomatakseen.

Tarinaa kerrotaan nuoren Akin näkökulmasta tämän lyötäydyttyä yhteen Valkoisena noitana tunnetun, taitavaakin taitavamman ampujan Simo Häyhän kanssa. Aki kokee sodan ja tappamisen julmuuden Simon rinnalla samalla nähden, kuinka sotataidon ammattinainen hoitaa vaaralliset ja ahdistavatkin tilanteet.

Valkoisen noidan erikoisuus piilee siinä, kuinka tekijäpari Naruki Nakagawa ja Pairan ovat päättäneet suomalaisia sotasankareita tulkita. Niin Simo Häyhä kuin luutnantti Juutilainenkin on kääntynyt tekijöiden käsissä miehistä naisiksi. Sankarit Häyhän johdolla ovat kunnollista sakkia kohdellen sotavankejakin rehdisti, kun taas vihollinen esitetään ainoastaan telineenä kiväärin suusta lähteville luodeille. Kovin syvällistä sotasarjakuvaa Valkoinen noita - Talvisota ei tarjoile.

Edellä mainitusta kuvaustavasta johtuen on turhaa pelätä Valkoisen noidan aiheuttavan hirmustuneita reaktioita Suomen sotahistorian tärvelemisestä, tai ainakin tällaiset reaktiot olisivat turhia. Niin kauan kuin suomalainen sotilas - sanottiinpa häntä suomalaiseksi eli ei - esitetään kunniakkaana, ei pitäisi olla mitään hätää siinäkään tilanteessa, jossa sankarit on muunnettu naisiksi. Tulkinta on ehkä erikoinen, mutta ei tee hallaa todellisen Simo Häyhän henkilölle.

Sarjassa ei yritetä ottaa osaa suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, kuten vaikkapa Katariina Lillqvistin vuonna 2008 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva Uralin perhonen, jossa käsitellään sotilasjohtaja ja presidentti C.G.E. Mannerheimin mahdollista homoutta. Tältä tulkinnalta vie terää se tosiseikka, että japanilainen sarjakuva on tähän aivan väärä kanava. Suomalaisen sarjakuvataiteilijan kohdalla voitaisiin jo pohtiakin mahdollisia piilotettuja merkityksiä, mutta nyt tulkinta on syytä ottaa puhtaana viihteenä.

Mieltymyksensä erityisesti 1980- ja 1990-lukujen mangataiteeseen jämähdyttänyttä Valkoisen noidan moderni jälki ei täysin vakuuta. Ensiselauksella piirrokset tuntuvat elottomilta. Piirtäjä Pairanin kädenjälki tuo mieleen enemmän manganpiirto-oppaan kuin valmiin sarjakuvan. Teknisesti osaava jälki tuntuu ehkä liikaa juuri siltä - tekniseltä eloisuuden kustannuksella. Onneksi tässä asiassa kauneus on juuri siellä katsojan silmissä, eikä varsinaisia mokia tekijän kynänjäljessä näy. Piirroksiinkin tottuu jonkin verran lukemisen edetessä.

Mutta vaikka kuinka piirrokset häiritsevät, täytyy kustantajaa kiittää värisivujen lisäämisestä Valkoisen noidan alkuun. Kontrasti Suomen historian valkoisimman ja talvisimman sodan sekä räikeätukkaisten henkilöiden välillä on kutkuttavan erikoinen. Vaikka värisivut ovatkin suomennetussa mangassa jo tavanomainen lisä, tulee väreihin juuri tällä kertaa kiinnitäneeksi tavallista enemmän huomiota. Värisivuja olisi oikeastaan kaivannut lisääkin.

Lisäksi piirtäjä Pairan on onnistunut yhdessä kuvallisessa kikassa hyvin. Valkoisen noidan ja hänen punaisen kilvoittelijansa aurat on kuvattu elävästi ja ne ovat ehdottomasti piirrosten parasta antia. Mutta annetaan tässä kuvan puhua sanojen sijaan:

Toteutukseltaan Valkoinen noita on perinteinen mangapokkari, jonka kyllä tältä osin kehtaa parista käännöskukkasesta huolimatta kantaa kotiinsa kaupasta. Suurin puute julkaisussa on, ettei historiallisen Simo Häyhän henkilöä taustoiteta lainkaan, vaikka tilaisuus oikein huutaa artikkelia aiheesta.