Pohjoisen romantiikkaa - Minun susipoikani 1 ja 2

Minun susipoikani on neliosainen shojotarina elämäänsä uudelleen käynnistävästä lukiolaistytöstä.

Minun susipoikani

Watashi no ookami-kun / 私のオオカミくん

Tekijä: Yoko Nogiri

Julkaisija: Sangatsu Manga

Käännös: Kim Sariola

Luettu 2/4

Tarina alkaa, kun nuori Komugi Kusunoki muuttaa muuttuneen elämäntilanteensa myötä elämää sykkivästä Tokiosta pohjoisen Hokkaidon syrjäseudulle. Siellä hän aloittaa puhtaalta pöydältä sekä koulunkäynnin että suhteensa isäänsä, johon ei ole pitänyt lainkaan yhteyttä vanhempiensa eron jälkeen.

Uudessa koulussa ystäviäkin löytyy varsin nopeasti kun Komugi tutustuu kummasti käyttäytyvään viereisen pulpetin poikaan Yuuhun. Nopeassa tahdissa uudella oppilaalla onkin muita oppilaita syvempi yhteys koulun neljään komistukseen näistä hänelle paljastuneen salaisuuden vuoksi.

Sekä sarjan tapahtumaympäristö että sen teemat ihmissuhteissa luovat sarjalle hyvän pohjan. Sarjan pituus ei kuitenkaan anna täyttä mahdollisuutta perata kaikkia valittuja teemoja niin syvältä kuin täyden kympin suoritus vaatisi. Kahden osan jälkeen jo puoleen väliin ehtinyt sarja joutuukin keskittymään kolmen tärkeimmän hahmon - Komugin, Yuun ja Rinin - välisiin suhteisiin esimerkiksi kiinnostavan isä-tytär -suhteen kustannuksella. Samoin pohjoisen syrjäseutujen lumo jää lähinnä mainnan asteelle, vaikka onnistuu näinkin luomaan sarjaan tunnelmaa.

Lyhyessäkin muodossaan Minun susipoikani on silti mukavaa luettavaa. Hahmot on helpompi erottaa toisistaan kuin monen muun vastaavantyyppisen shojosarjan kohdalla ja tarina etenee selkeästi. Lisäpituus olisi ehkä antanut mahdollisuuden nostaa sarjan tasoa entuudestaan, mutta tällaisenaankin se edustaa oman tyylinsä parempaa keskikastia. Simppeliä luettavaa etsittäessä ehdottomasti harkinnan arvoinen.

Romanttinen hevosmanga

Kesällä alkanut Jumping on ensimmäinen suomennettu, ja ylipäätään harvoja olemassa olevia, ratsastusta käsitteleviä mangasarjoja. Yliopiston ratsastuskerhon opiskelijajäsenten välille syttyy romanttisia tunteita hevostenhoidon ohessa, kun syrjäytynyt tokiolaisnuori Ran muuttaa elämänsä suunnan lähtemällä kauas pikkukaupunkiin Japanin maaseudulle.

Jumping (ジャンピング)

Tekijä: Asahi Tsutsui

Julkaisija: Sangatsu Manga

Suomennos: Kim Sariola

Luettu 1/4 

 

Syrjäänvetäytyvä Ran uhkaa jäädä yhteiskunnan rajamaille. Pääsykokeet yliopistoon eivät sujuneet hyvin ja alakuloinen nuori nainen lukittautuu vanhempiensa luokse omaan huoneeseensa. Mikään ei oikein kiinnosta, mutta lopulta ulkoa saatu sysäys saa Ranin muuttamaan Tokiosta Aomoriin, Honshūn pohjoisosiin.

Aomorissa Ranin elämään alkaa tihkua uutta sisältöä, mikä ei aina ole helppoa omiin oloihinsa tottuneelle nuorelle. Paikallisen yliopiston ratsastuskerholla hän tapaa käytösvikaisen Tsugaru-hevosen. Myös ratsastuskerhon ihmisjäsenet ovat Ranille ystävällisiä, eikä sarja jää ilman rakkaustarinaakaan.

 

Ensiselailun perusteella Asahi Tsutsuin Jumping ei vielä vaikuttanut kummoiseltakaan mangalta. Tekijän tapa piirtää ihmishahmoja näytti väärällä tavalla liioitellulta ja erityisesti hevosten vähyys tuotti pettymyksen. Aina ensivaikutelma ei kuitenkaan ole pysyvä ja Jumping todistikin potentiaalinsa ensimmäisen pokkarin loppuun mennessä.

Tsutsui on tehnyt Jumpingista tarinavetoisen sarjan. Hevoset ovat tärkeässä osassa tarinaa, mutta eivät sanele yksin juonenkuljetusta. Alkupettymyksen jälkeen hevosten määrä tuntuukin perustellulta. Hevoset ovat osa tarinan tapahtumaympäristöä ja yksi ratsuista, Tsugaru, jopa sarjan kolmas päähenkilö. Kuitenkaan tapahtumat eivät pyöri liiaksi tallin ja laitumen ympärillä, vaan muitakin ympäristöjä uskalletaan käyttää. Jumping ei ole manga siitä, kuinka tekijä halusi piirtää hevosia, tai ainakaan se ei tunnu siltä.

Myös Tsutsuin piirroksiin tottuu lopulta ja hahmojen ilmeikkyydestä oppii pitämäänkin. Hevosia mangaka ei täydellisen anatomisen oikeaoppisuuden mukaan piirrä, mutta maallikon silmiin ratsut näyttävät tarpeeksi omalta lajiltaan. Ja toisaalta, harvoinpa ihmisetkään sarjakuvissa mittasuhteiltaan ovat yksi yhteen oikeiden ihmisten kanssa.

Suomessa nuoret hevosharrastajat ovat tottuneet lukemaan hevossarjakuvia, joiden kiistämätön ykkösnimi on ollut ruotsalaisen Lena Furbergin Polle-poni. Lukijoita on riittänyt jopa kahden sarjakuvia sisältäneen lehden, Hevoshullun ja Villivarsan, julkaisuun vuodesta toiseen.

Japanilaisessa sarjakuvassa hevoset eivät sen sijaan ole samalla tavalla esiin nousseet, eivätkä varsinkaan tallimiljööt ja ratsastus etunenässä. Iso osa tehdyistä hevosmangoista käsittelee laukkakisoja, jotka eivät suomalaista keskivertoa hevosharrastajaa juurikaan sytyttäne.

Jumping tekee tässä rintamassa poikkeuksen käsittelemällä juuri niitä teemoja, joita Hevoshullu ja Villivarsakin ovat nostaneet esiin. Esimerkiksi Jumpingin ensimmäinen osa esittelee lyhyesti kouluratsastusta, eli sitä hevosmaailman rauhallisinta kilpailumuotoa.

Jumpingilla on mahdollisuus nousta suosituksikin sarjaksi, jos se vain onnistuu löytämään yleisöä hevosharrastajien piiristä. Kustantajaltaan sarja on - ennakkomutinoista huolimatta - hieno löytö, jota uskaltaa lukea myös ilman hevosia kohtaan tunnettua sydämen paloa.

Vakavampaa Sakuraa

Prinsessa Sakuran kolmannen osan myötä tarinaan tulee lisää synkempiä elementtejä. Lisäksi Sakuran henkinen kasvu alkaa ja sivuhahmojen skaala laajenee vaan.

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝) 

Tekijä: Arina Tanemura

Käännös: Kim Sariola

Julkaisija: Sangatsu Manga

Luettu 3/12

 

 

 

Prinsessa Sakura on tekijänsä, Arina Tanemuran, sarjaksi piristävää luettavaa. Sitä lukiessa tuntuu, että taiteilija on todella kehittynyt verrattuna aiempaan tuotantoon.

Aiemminkin Tanemuran sarjoissa suuret tunteet ovat kulkeneet yhtä matkaa pinkin pirteän ulkokuoren kanssa, mutta Prinsessa Sakuraan Tanemura on onnistunut luomaan aiempia sarjoja synkemmän kertomuksen tutumpien elementtien oheen.

Sarjan synkemmät hetket on rakennettu sekä kuvien että tekstin avulla. Esimerkiksi tulen keskellä Sakuran miekan kautta loppunsa kokeva hirviö on ulkonäöltään yllättävänkin groteski Tanemuran kynänjäljeksi. Mielenkiintoista onkin nähdä, millaisia olentoja tulevien osien sivuilla esitellään.

Synkkiä pilviä Sakuran polulle Tanemura tuo myös hovin juonien kautta. Politiikan ja totuttua rajumman kuvituksen yhdistelmä toimii loistavasti. Prinsessa Sakurassa kokki on edelleen sama, mutta joku on onneksi ojentanut hänelle uusia maustepurkkeja. Silti Tanemura ei unohda tästäkään sarjasta vitsailua ja pirteitäkään hetkiä. Yhdistelmä tuntuu haastavalta, mutta ainakin vielä toimii.

Kuten aiemmista osista on jo tuttua, ei Sakura ole tavallinen ihminen lainkaan, vaikka elääkin ihmisten maailmassa prinssin kihlattuna. Kuun valtakunnan prinsessana Sakura on kuolematon Kuun asukki, mistä koko sarjan synkkä sävykin paljolti ammentaa. Sarjassa näyttäisikin olevan kyse erilaisuudesta ja kahden erilaisen maailman usein kivuliaastakin kohtaamisesta.

On mukavaa huomata, että yhä edelleen Prinsessa Sakura parantaa aiemmista osista. Ensimmäisen pokkarin ajoittainen tuuliajo on poissa ja tekijä tietää, mitä sarjallaan tehdä. Parhaimmillaan kolmas osa on sen ensimmäisessä ja viimeisessä luvussa, joissa Sakura kohtaa suurta kipua ja saa kuulla toistenkin kivuliaista kokemuksista.

Tässäkin osassa sivuhahmokaarti syvenee aikaisempien lailla ja mukaan saadaan hyvinkin keskeinen henkilö. Sakuran ja prinssi Aoban kertomus on saanut ympärilleen laajan sivutarinoiden vyyhden, joista esimerkiksi kahden nuoren ninjan, Kohakun ja Hayaten, tarina vaikuttaa keskeiseltä.

Sivuosapari Kohaku ja Hayate.

Toivottavasti kokonaisuus on tekijällä loppuun asti mietitty, sillä laaja hahmoskaala kyllä tuo onnistuessaan sarjaan syvyyttä, mutta epäonnistuessaan tekee ison loven kokonaiskuvaan.

Mainintana Tanemuran aikeet tehdä Prinsessa Sakurasta aiempia sarjojaan synkempi herättivät vielä epäilyksiä, mutta nyt näyttää siltä, että lupauksia myös lunastetaan.

 

 

Sakuran saaga jatkuu

Juuri lehtipisteisiin tipahtaneessa toisessa osassa Prinsessa Sakura ottaa hiljalleen sitä omaa muotoaan, jota 12-osaiselta sarjalta kovasti pohjustavan ensimmäisen osan jälkeen jäi odottamaankin.

 

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)

Tekijä: Arina Tanemura

Käännös: Kim Sariola

Julkaisija: Sangatsu Manga

Luettu 2/12

 

 

Nuori Sakura-tyttö on kuulun hirviönmetsästäjän, prinsessa Kaguyan lapsenlapsi, sekä prinssi Aoban kihlattu, jonka elämää sanan "tuho" on ennustettu kuvaavan. Nimekkään isoäidin jälkeensä jättämä Chizakura-miekka otteessaan Sakura näyttääkin tekevän ennustetun mukaisesti muinaisten hirviöiden kohdatessa loppunsa Heian-kauden Japanissa.

 

Ensimmäisen osan tavoin myös toinen Prinsessa Sakura on luonteeltaan pohjustava. Lisää sivuhahmoja esitellään, ja Tanemura vihjaa, että näitä on luvassa myöhemmin vielä lisääkin. Hahmokattaus on runsas, sillä päähenkilöiden ohella sarjaan mahtuu esimerkiksi hömelö tyttöninja sekä tämän sammakoksi muuttunut lapsuudenystävä.

Prinsessa Sakura on tähän saakka ollut viihdyttävä shojo-kertomus. Hyvin hoidettu pohjustus ei ole sarjalta pois, sillä mittaa sarjalla on vielä kylliksi kunnollisen tarinan tarpeisiin. Arina Tanemuran aiempiin sarjoihin verrattuna Prinsessa Sakura on toiminnallisempi, jopa synkempi joiltain osin. Toivottavasti uusi suunta on tekijällä hallussa, sillä pelkkä hirviöiden liukuhihnavyörytys ei olisi sarjalle hyväksi.

Onneksi mukana on myös tekijälleen tutumpia aiheita, kuten suuriin haasteisiin tarttuva nuori päähenkilö ja erilaisia parisuhdekuvioita. Vaikka toimintakohtaukset eivät pidemmän päälle sujuisikaan toivotusti, pitävät tekijän tutut jutut huolen siitä, että lukijat saavat sen mitä Arina Tanemuralta odottavatkin. Samaa pätee tietysti myös piirroksiin.

Tanemuran tuttuun tyyliin sarjakuvan sivujen yltäkylläisyys on tärkeä vetovoimatekijä myös Prinsessa Sakurassa. Lautasmaisen suuria silmiä sekä hulmuavia, pitkiä hiuksia ei ole jätetty pois. Eikä rastereitakaan ole unohdettu, vaikka tekijä kertookin vähentäneensä niiden käyttöä.

Prinsessa Sakura oikein huutaa värisivuja, mutta niitä ei valitettavasti pokkarissa ole. Onneksi sentään kansien iloinen vaaleanpunainen antaa makua värimaailmasta, jollaiseksi koko seikkailun voi mielessään maalata.

Vastikään Turussa järjestetyssä Umiconissa vieraillut Arina Tanemura on Suomessa ajankohtainen tämän julkaisun vuoksi. Prinsessa Sakura ei aukea lukijan eteen valmiina heti ensisivuiltaan, mutta rakentuu tarpeeksi jouhevasti, jotta sarjan peruskuvioiden esittely ei käy tylsäksi. Toisen pokkarin jälkeen vaikuttaisi siltä, että tärkeimmät elementit on esitelty, ja olisi vihdoin aika antaa juonelle tilaa.

Prinsessan henkijahti

Arina Tanemuran sarjoja nähtiin Egmontin julkaisemana suomeksi vuosina 2005-2011 neljän sarjan verran. Näistä ensimmäisenä julkaistu, kolmeosainen Time Stranger Kyoko myös aloitti suomenkielisten shojosarjojen julkaisun. Nyt Tanemuran töihin tarttuu Sangatsu Manga tuomalla kaksitoistaosaisen Prinsessa Sakuran markettien ja kirjakauppojen sarjakuvahyllyä sulostuttamaan.

 

Prinsessa Sakura (Sakura hime kaden / 桜姫華伝)

Tekijä: Arina Tanemura

Käännös: Kim Sariola

Julkaisija: Sangatsu Manga

Luettu 1/12 (ilmestyy 12.1.2018)

Alunperin Prinsessa Sakura julkaistiin Japanissa vuodesta 2008 alkaen Ribon-lehdessä. Tanemura toisin sanoen aloitti Prinsessa Sakuran pian The Gentlemen's Alliance Cross -sarjansa jälkeen. Suomessa kahden sarjan julkaisun välillä ehti kulua kuutisen vuotta ja julkaisijakin vaihtua aiemmin Tanemuran sarjoja julkaisseen Egmontin lopetettua mangajulkaisut kokonaan.

Sangatsu Mangan uudessa avauksessa miellyttää erityisesti se, että julkaistavaksi on uskallettu ottaa heti sarja, jolla on hieman reippaammin pituutta. Yli kymmenen pokkarin mittaiset shojosarjat eivät ole Suomessa kovin tavallinen näky, joten Prinsessa Sakuraa tervehtii ilolla ainakin tästä syystä.

Sarjan päähenkilö on neljätoistavuotias Sakura, joka on jo syntyessään luvattu puolisoksi prinssi Ooralle pääkaupunki Heian-kyōhon, eli nykyiseen Kiotoon. Syrjäseudulla eristäytynyttä elämää viettänyt prinsessa on sukua aiemmin mainetta keränneelle prinsessa Kaguyalle, jonka tehtävän muinaisten hirviöiden hävittäjänä Sakura vaikuttaa perineen.

Sarja sijoittuu Heian-kauden Japaniin, eli karkeasti ottaen tuhannen vuoden takaiseen aikaan. Historialliset elementit ovat sarjassa mukana kuitenkin vain kevyesti Tanemuran ottaessa sarjalleen vapauksia esimerkiksi pukeutumisessa. Tietysti myös sarjaan tärkeänä osana kuuluvat hirviöt vievät osan historiallisesta miljööstä taka-alalle fantasian päästessä enemmän esiin. Etäisenä vertauksena Sakuran seikkailu nostaa mieleen Rumiko Takahashin Inuyashan ja sen katkeamattoman yookaikuvaston sekä sarjan kamppailut näitä olentoja vastaan.

Aivan alkuun Prinsessa Sakura tuntuu hieman hapuilevalta. Tanemura itse tunnustaakin ensimmäisen luvun tuottaneen enemmän ongelmia kuin yleensä hänen aloittaessaan uuden sarjan. Tekijän ote kuitenkin paranee jo ensimmäisen osan aikana ja Prinsessa Sakura onkin sarjana juuri sitä, mitä tutulta mangakalta voi odottaa. Nuori päähenkilö, orastavat kinkkiset ihmissuhteet ja runsas rasterien käyttö ovat kaikki tuttuja elementtejä. Unohtamatta tietenkään hahmojen valtavia silmiä.

Arina Tanemura on myös aina ollut kova jutustelemaan kuulumisiaan mangapokkariensa sivuilla. Nämä jutustelut ovat aina olleet hauskaa luettavaa niiden näyttäessä pienen siivun kiireisen manga-ammattilaisen arjesta sekä kurkistuksen japanilaisen popkulttuurin muoti-ilmiöistä yhden henkilön suosikkien kautta.

Prinsessa Sakurasta on helppo pitää. Siis siinä tapauksessa, ettei lukija satu kaihtamaan söpöydessään yltäkylläisiä sarjakuvaruutuja, naiivia päähenkilöä, pinkkejä kansia... Niin, ja edelleen niitä suuria silmiä. Jos nämä eivät tuota ongelmia, niin pokkariin voi hyvinkin kuvitella tarttuvansa.

Täällä ainakin jo odotellaan seuraavaa osaa, vaikka ensimmäinenkään ei ole vielä tätä kirjoittaessa lehtipisteisiin ehtinyt. Hyvän varustelutason kirjakaupoista pitäisi jo löytyä, ainakin jos onnistuu vielä sellaisen löytämään.

Suurien tunteiden kokoelma

Ihmissuhteisiin keskittyvät shojomangat ovat viime aikoina olleet pitkälti Ivrean heiniä. Sangatsu Mangan julkaisema yksiosainen lyhyttarinoiden kokoelma Pyhäkön kulkukissat iskee tähän samaan suoneen ja vieläpä varsin onnistuneesti.

Pyhäkön kulkukissat (神社の杜のノラ猫君 / Jinja no mori no noraneko-kun)
Tekijä: Chiyori
Julkaisija: Sangatsu Manga
Alkuperäinen julkaisu: Shogakukan ja Betsucomi-lehti
Suomennos: Antti Valkama

Nimikkotarina Pyhäkön kulkukissat on kolmen luvun mittainen kertomus maaseudulle sijoittuvasta shintopyhäköstä ja kahdesta siellä toisensa tapaavasta nuoresta.

Sekä Nagilla että Satsukilla on taustallaan ongelmallisia perheasioita, joihin he hakevat etäisyyttä Nagin enon hoitamasta pyhäköstä. Romanttinen tarina rakentuu miellyttäväksi kokonaisuudeksi, jota ei haittaa ollenkaan asetelman perinteisyys. Sarjan tekijä Chiyori paljastaa tarinan valmistumisen olleen hankala prosessi, mutta valmiissa työssä tätä ei huomaa. Pyhäkkö, sen lähettyvillä norkoilevat kissat ja kesän mukanaan tuoma kaskaiden siritys luovat tunnelman, joka tuo tarinaan ripauksen raukeutta.

Pokkarin kaksi muuta tarinaa ovat luvun mittaiset Kummitustaloon eksyneet sekä Ei koulua, vaan sinua varten.

Autioituneessa talossa tapaavien kahden nuoren ensikohtaamisia leimaa kepeys. Tapaamisten teeskennelty huolettomuus karisee kuitenkin pian esiin nousevan, toisen nuorista kokeman suuren menetyksen tieltä. Kummitustaloon eksyneet tarjoaa yllättävän aitoja tunteita, joiden varassa lyhyt tarina kantaa helposti loppuun saakka.

Viimeistä tarinaa lukuun ottamatta koko pokkari on hyvin onnistunut kokonaisuus, eikä Ei koulua, vaan sinua varten ole sekään mikään suuri rimanalitus. Mangakan kehittymisen pystyy aistimaan sitä mukaa, kun pokkaria lukee pidemmälle. Chiyorin ammattilaisuran aloittanut Ei koulua, vaan sinua varten ei vain yllä vertailussa kahden muun tarinan tasolle.

Pänttääjätytön ja laiskanlaisen pojan välinen, kouluun sijoittuva orastava ihastuminen ei tarjoa tarinan tai ympäristön osalta erikoista koukkua. Kun tekijällä on vielä harjoiteltavaa tunteiden ilmaisussa, ei Pyhäkön kulkukissojen viimeinen tarina pääse enää yllättämään kahden muun lailla.

Aina ei pidä antaa kannen kertoa liikoja. Pyhäkön kulkukissojen vihreän ja oranssin sävyiset kannet ja varsin pirteä kansikuva kätkevät sisäsivujen suuret tunteet liiankin hyvin. Tämä pokkarillinen pikkutarinoita oli lukukokemuksena mieluisa ja osoittaa, että shojoromantiikkaa voi tehdä taiten myös lyhyessä muodossa.

Jos Sangatsun astuminen Ivrean reviirille yksiosaisilla tyttöjen mangoilla tarkoittaa tällaista tasoa, on vain toivottava, että lisää olisi tulossa. Suomessa tuntemattomien tekijöiden oneshotteja ei välttämättä ole helppoa kahlata läpi julkaisukelpoista sarjakuvaa etsittäessä, mutta tällaisen onnistumisen myötä linjalle jää väkisinkin odottamaan jatkoa.

Keijufantasiaa ja sokeriherkkuja

Highlandin maata asuttaa kaksi toisiaan halveksivaa rotua, ihmiset ja keijut, joiden välisestä historiasta ei toista kohtaan tehtyä hyvää tekoa löydy. Yhteistä keijuille ja ihmisille on viehtymys hopeasokeriksi kutsuttuun herkkuun. Oikeamielinen Ann on päättänyt saavuttaa arvostetun hopeasokerimestarin tittelin, ja tätä kautta tuoda iloa toisten makeasta herkusta pitävien elämään. Pitkän Sugar Apple Fairytale -fantasiakirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuva Hopeasokerimestari & Musta keiju on tarina ystävyydestä, luottamuksesta ja tasa-arvosta.

 Hopeasokerimestari & Musta keiju (銀砂糖師と黒の妖精 〜シュガーアップル・フェアリーテイル〜 / Ginzatoshi to kuro no yosei 〜 Sugar Apple Fairytale)

Tekijä: Alto Yukimura

Alkuteos: Miri Mikawa

Hahmosuunnittelu: Aki

Julkaisija: Sangatsu Manga

Käännös: Antti Valkama

ISBN: 978-952-16-1940-3

Hinta: 6.20€

Luettu: 1/2

Keveää fantasiaa ripauksella sanomaa

Highland on fantasiamaailma, jota asuttavat sekä ihmiset että keijut, jotka eivät koskaan ole tulleet keskenään hyvin toimeen. Kaukana menneisyydessä ihmiset olivat keijujen orjia ja sittemmin tilanne on kääntynyt toisin päin ihmisten orjuuttaessa siivekästä kansaa.

Osittain kahden erilaisen rodun välisessä vihanpidossa on kyse siitä, mihin on totuttu. Sarjan päähenkilö Ann Halford on viisitoistavuotias nuori nainen, joka edesmenneen äitinsä tapaan ei pidä keijuja ihmisiä huonompina. Kuitenkin myös hänen on ostettava itselleen soturikeiju orjaksi ja turvaksi. Muussa tapauksessa Annin itselleen asettama päämäärä hopeasokerimestarin arvosta uhkaa luisua sormista jo ennen kuin hän ehtii sitä kunnolla edes tavoitella.

Annin orjaksi päätyvä soturikeiju on tummanpuhuva ja solakka Schar. Toisenlaisista maailmoista peräisin olevan Annin ja Scharin suhde ei ala vakuuttavasti sen perustuessa epätasa-arvoiseen tilanteeseen, jossa toisella on toisen henki omissa käsissään. Keijujen orjuutus nimittäin perustuu näiltä väkisin otettuun siipeen, jota vahingoittamalla keiju kokee fyysistä tuskaa. Tämän kivun välttääkseen keijuorjat tekevät mitä ihmiset käskevät.

Kuitenkin nuoren ihmistytön oikeamielisyys ja rehti käytös keijuja kohtaan vaikuttaa synkkämieliseen mustaan keijuunkin ja näiden kahden välinen suhde lämpenee huolimatta vuosisatoja kestäneestä vihanpidosta kahden rodun välillä. Hopeasokerimestari & Musta keiju on kertomus ystävyydestä ja luottamuksesta, jotka eivät katso toisen ulkoiseen olemukseen. Vaikka sarja on keveä lukea, eikä sen sanomaakaan siis esitetä kovin syvästi, on valittu vire sarjalle sopiva.

 

Kirjasta sarjakuvaksi

Alto Yukimuran mangasovitus Hopeasokerimestari & Musta keiju perustuu Miri Mikawan fantasiakirjasarjan ensimmäiseen osaan. Sarjakuva on alunperin julkaistu Japanissa Hana to Yume Online-lehdessä ja se on koottu kahdeksi pokkariksi, joista ensimmäinen ilmestyi suomeksi marraskuun puolivälin tienoilla.

Japanissa sovitukset kirjoista ja peleistä sarjakuviksi ovat tavallinen ilmiö, joka parhaimmillaan toimii niin hyvin, ettei alkuteoksen tuntemista kaipaa. Hopeasokerimestari & Musta keiju on juuri tällainen onnistunut sovitus sillä tarinan alkuperää ei osaisi aavistellakaan ilman parempaa tietoa.

Vaikka suomeksi on jo pidemmän aikaa nähty monenlaisia japanilaisia sarjakuvia ja japanilaista kirjallisuuttakin on käännetty suomeksi vielä mangaakin kauemmin, ei japanilaista fantasiakirjallisuutta ole Suomessa nähty edes Japani-buumin kuumimpina vuosina. Se on sääli, sillä fantasiaa Suomessa on osattu lukea ja englanninkielinen tarjonta on antanut viitteitä kiinnostavista fantasiasarjoista kaukaa Aasiasta. Siksikin mukavaa on nähdä ainakin tällaisia mangasovituksia japanilaisesta fantasiasta, vaikka se saakin kaipaamaan lisää mahdollisuuksia kurkata kielimuurin tuolle puolen. Tavallaan onkin sääli, että Yukimuran sovitus on vain kahden osan pituinen.

Lyhyt, onnistunut julkaisu

Kaksiosainen Hopeasokerimestari & Musta keiju näyttää ensimmäisen puoliskonsa perusteella juoksevan mukavasti eteenpäin. Juonessa ei ole turhia sivupolkuja ja hahmomääräkin on sopiva lyhyen tarinan rahkeille. Paikalleen sarjassa ei myöskään jäädä, mutta toisaalta eteneminen ei tapahdu lukijan kärryillä pysymisen kustannuksella. Sarjan kantavat teemat, kuten ystävyys ja tasa-arvo, on istutettu sekaan sujuvasti ja lopputuloksena on lyhyt ja onnistunut kertomus.

Sangatsu Mangan pokkarin painoasussa tai käännöksessäkään ei ole suuria kompastuksia, joita sormella osoitella. Toimituspäällikkö Antti Valkama on itse kääntänyt sarjan suoraan japanista ja tekijän ilmavaa piirrostyyliä on erityisesti lukujen aloituskuvissa ja kannessa mukava katsella, vaikka värisivujen kaltaisilla krumeluureilla lyhyttä julkaisua ei olekaan koristeltu.

Suuria taiteellisia tai tarinankerronnallisia oivalluksia Hopeasokerimestari & Musta keiju ei tarjoa, eikä se ehkä sovi shojomangaa muutoinkin karttaville lukijoille, mutta se hoitaa silti oman osansa tyylikkäästi ja sitä kelpaa lukea jos tällaisia allergioita ei ole. Loppuvuoden 2016 mangatarjonta on vahvasti fantasiapainotteinen ja tähän joukkoon tämä lyhyt kirjan tulkinta sopii mukavasti.

Kaunahengen elämää

Emi Ishikawan Kummituskokelas on kahden pokkarin mittainen täysi tuntemattomuus Japanin laajoilta mangamarkkinoilta. Jos tästä joku oli kuullut jo ennen uutista sarjan suomennoksesta, voi hän kätellä itseään ja onnitella omistautuneisuudestaan.

Kummituskokelas (Ushiro no Hikaruko-chan / うしろの光子ちゃん)

Tekijä: Emi Ishikawa

Julkaisija: Sangatsu Manga

Suomennos: Suvi Mäkelä

ISBN: 978-952-16-1938-0

Luettu: 1/2

Hinta: 6.20€ 

Miten toimia, kun ympäröivä kaunahenkien yhteisö odottaa lupaavalta,  uudelta tulokkaalta täyttä panostusta ihmisten pelotteluun, mutta omat kyvyt tai tahto eivät vastaakaan odotuksia? Tähän ongelmaan joutuu etsimään vastausta nuorena koululaisena menehtynyt Hikaruko, joka ei osaa päästää täysin irti elävien maailmasta ja näin päätyy osaksi kaunahenkien maailmaa.

Niille, jotka ehkä odottivat Kummituskokelaalta pelottavampaa lähestysmistapaa aiheeseensa, sarja ei kaivattua tarjoa. Se ei ole samaan tyyliin tunnelmallinen kauhukattaus kuin Kesäyön tarinat tai yritä olla samalla tavalla synkistelevä kuin vaikkapa Saksinainen.

Sarjan päähenkilö Hikaruko ei millään halua asettua tavallisen kaunahengen saappaisiin, vaan hoitaa kummittelukeikat muilla konstein. Tätä kautta osoittautuu Kummituskokelas jos ei kauhuteemaa päälaelleen nostavaksi sarjaksi, niin ainakin sen kumoon kaatavaksi ja lähestyy sitä nurinkurisesti. Tekijä on selkeästi halunnut tehdä sarjakuvan, joka ottaa vaikutteita kauhun japanilaisista perustyypeistä, mutta ei silti pelota tippaakaan. Ja tässä Ishikawa kyllä onnistuu. Enimmäkseen Kummituskokelaan tapahtumat tuntuvat lukijasta hassuilta, kuten on siis tarkoituskin.

 

Jos kauhun tai edes pienen pelottavuuden puutteesta pääsee yli, voi sarjan silti mielikseen lukea ainakin kertaalleen. Kummituskokelaallakin on hetkensä, joista ensimmäisen puolikkaan hienoimpia on Hikarukon pelottelun kohteeksi joutuneen tytön ajautuminen kohti itsemurhaa. Vaikka sarja onkin varsin kepeä, väläyttelee se paikoin tällaisia vakavampiakin hetkiä.

 

Kummituskokelas on kepeä ja helppolukuinen mangasarja, jonka omimmakseen ottavat ehkä hieman nuoremmat mangan lukijat. Kovin syviin vesiin se ei väläyttelemiään raskaampia teemoja vie ja päällimmäisenä kantavana voimana siinä onkin hassuttelu, johon päädytään Hikarukon kummittelukeikkojen ratkaisun kautta. Toteutukseltaan Kummituskokelas on niin tekijän kuin julkaisijan osalta mukavaa perustasoa, joten niiden osalta lukeminen ei tyssää. Loppuun kootut japanilaisen kulttuurin erityispiirteitä valottavat viitteet ansaitsevat erityismaininnan. Ne on koottu selittämään oikeita asioita ja viittaukset tekstin joukossa ovat selkeät.

Keveää tieteisrakkautta

Tasaisen muutaman pokkarin kuukausitahdin julkaisuissaan saavuttanut Ivrea julkaisi kesän ja syksyn aikana tutulta tekijältä uutta materiaalia, kun Kayorun sarja Rakastunut robottiin näki suomenkielisen tulemisensa.

Rakastunut robottiin (Zettai Renai Program / 絶対恋愛プログラム)

Tekijä: Kayoru

Julkaisija: Ivrea

Suomennos: J.J. Pensikkala

ISBN: 978-84-16672-72-1

Luettu 2/2

Hinta: 6.95€ 

Mariko on nuori lukiolainen, jonka elämän täyttävät opiskelun ohessa töissä käynti sekä nuorempi pikkuveli. Isä tekee työtään kaukana kotoa ja äiti on menehtynyt jo vuosia aiemmin. Sitten eräänä iltana Mariko löytää roskakasaan lysähtäneen nuorukaisen Koutan, joka pian osoittautuu androidiksi. Pian jopa Marikon tunteet alkavat tulla osaksi kuviota, mutta miten rakkaus on mahdollinen ihmisen ja koneen välillä?

Kayorun Rakastunut robottiin -sarjan nimikkotarina ottaa lähtökohdakseen science fictionin, kun rakkaustarinan toinen osapuoli onkin robotti. Mutta valittu teema on osoittautuu nopeasti varsin pinnalliseksi, sillä tosi asiassa Rakastunut robottiin noudattaa täysin samaa kavaa kuin lukuisat muutkin mangan parissa luetut rakkauskertomukset.

Syvellisempi pohdinta esitetyn monisyisen ongelman ympärillä jätetään täysin käyttämättä hyväksi. Toiminnoiltaan, rakenteeltaan ja voimiltaan Kouta-androidi muistuttaa vahvasti esimerkiksi Naoki Urasawan Astro Boy -tulkinnan Pluton monia poikkeuksellisen kyvykkäitä robotteja, mutta Kayoru ei omassa sarjassaan kerro edes sitä, mistä päähenkilöandroidi pöllähti paikalle. Mikäli sarjan nimi ja viitteet scifiin saivat kiinnostumaan, kuinka nykymanga hoitaa shojosarjoissa tieteistarinoinnin, ei Rakastunut robottiin ole oikea sarja sitä selvittämään. Jos taas haluaa tutun annoksen romantiikkaa, niin ollaan jo lähempänä sarjan antia lukijalle.

Aiemmin Kayorulta on ilmestynyt suomeksi vuonna 2014 Kiiluvat kulmahampaat sekä aiemmin tänä vuonna Muotiunelmia. Molemmat aiemmista julkaisuista ovat olleet yhden pokkarin mittaisia lyhyiden tarinoiden kokoelmia. Rakastunut robottiin on tekijänsä ensimmäinen pidempi julkaisu kahdella pokkarillaan ja tästä Kayoru jaksaa olla ylpeä kertoessaan julkaisun taustoja ja muita kuulumisiaan pokkareiden tekijän äänelle tarkoitetuilla palstoilla.

Epäilemättä numerointi oman työn kyljessä on yksi sarjakuvataiteilijan unelmista, ja saavutuksesta kaikki kunnia Kayorulle. Mutta tässä tapauksessa kahden osan mitta ei tarkoita kahta osaa kannesta kanteen saman tarinan parissa. Ensimmäisessä osassa julkaistaan myös tarina Ennalta määrätty ensirakkaus ja toisessa tarinat Olen kokonaan sinun sekä Muusikon rakkauskirje. Alla näytekuva ensimmäiseksi mainitusta tarinasta.

Lyhyemmät stoorit vievät sen verta ison loven molemmista pokkareista, että ilman niitä nimikkotarina Rakastunut robottiin mahtuisi yksiinkin kansiin. Japanilaisen kustantajan päätös pilkkoa tarina kahteen pokkariin on eittämättä rahan sanelema, mutta voi siinä hahmottaa ripauksen symboliikkaakin. Kymmenisen pokkaria ennen tätä sarjaa julkaissutta Kayorua on haluttu ehkäpä kiittää työstä jota hän on tehnyt Shogakukanille ja Sho-Comi -lehdelle, jossa hänen töitään on julkaistu. Sittemmin Kayoru on toki tehnyt pidempääkin sarjaa kuin Rakastunut robottiin, joka alunperin on julkaistu vuonna 2012.

Kayorun piirrokset muistuttavat monin paikoin kuuluisamman shojomangaka Arina Tanemuran (suomeksi tuttu esimerkiksi sarjoista Full Moon wo Sagashite ja Time Stranger Kyoko) taiteen. Tämä ei loppujen lopuksi olekaan mikään yllätys, sillä ennen omaa uraansa Kayoru toimi Tanemuran assistenttina. Erityisesti Kayorun tapa piirtää hahmojen silmät on kuin suoraan Tanemuralta.

J.J. Pensikkalan käännös on totuttua Ivrean tasoa vailla suuria notkahduksia, mutta toisaalta ilman sen kummempia oivalluksiakaan. Joitain aiempiakin kustantajan lyhyitä shojosarjoja vaivannut julkaisujen nimien kömpelyys on ainoa enemmälti häiritsevä käännöksen osa. Rakastunut robottiin on nimenä kankea, mutta sarjana onneksi hieman vetreämpi. Se ei tarjoa mitään, mitä ei suomeksikin olisi luettu jo useaan otteeseen, mutta toisaalta tekijä osaa hoitaa valitsemansa tontin hyvin. Rakastunut robottiin on siis kaikin puolin tuttu tapaus, eli jos aiemmat Ivrean lyhyet shojojulkaisut ovat kelvanneet, niin mikset myös tämäkin.

Maatilan arkea

Aivan kuten Ivrea aiemmin, on Sangatsu Mangakin päättänyt kaivaa yksiosaisen shojouutuutensa esiin jo aiemmin suomeksi tutulta tekijältä. Yu Tomofujin Tähdet laitumen yllä on tekijänsä toinen suomennos. Pokkari koostuu kahdesta tarinasta, kolmeen lukuun jaetusta nimikkotarinasta sekä lyhyemmästä, noin kolmekymmensivuisesta tarinasta Minä, sinä ja pyörivä maailma.

 

Soosuke Mozu on mallin urallaan sivuraiteille joutunut Tokion asukki, joka on tottunut miljoonakaupungin sykkeeseen. Mallitoimisto kuitenkin tekee päätöksen, ettei hänen työpanostaan enää tarvita. Eteen tulee muutto Japanin pohjoisimmalle pääsaarelle.

Perillä Hokkaidolla Mozua odottaa kulttuurishokki, sillä uusi elämä ei odota kaupungissa. Mallin työt vaihtuvat apupojan hommiin maatilalla, keskellä ei mitään. Kaiken kukkuraksi työt alkavat kesken Hokkaidon lumisen talven. Mozun päivät alkavat varhain ja täyttyvät muun muassa eläintenhoidolla kouluttaja Yukiton tarkan silmän alla.

Tekijä itse kertoo pokkarin sivuilla, että alun alkaen hän suunnitteli porotilalle sijoitettua joulutarinaa. Lopputulos oli kuitenkin Tähdet laitumen yllä. Porot on korvattu hevosilla ja muilla tavallisemmilla maatilan eläimillä. Vain hevosten nimet muistuttavat suunnitellusta jouluteemasta, kuten Rudolf-ponin kohdalla huomaa.

Eläinten keskeinen merkitys ja talvinen tapahtumaympäristö ovat hyviä valintoja. Ne tuovat kertomukseen tuoreuden tuntua, sillä pohjimmiltaan Tähdet laitumen yllä on perinteinen romantiikalla sävytetty shojotarina. Sen juonikuvio ei tarjoa yllätyksiä, mutta tarinan epätavanomainen miljöö nostaa tarinan lukuarvoa kertaheitolla. Hyvin toimii myös tarinan sanoma oman paikkansa löytämisestä ja hyväksymisestä muiden mielipiteistä huolimatta.

Sivutarinassa Minä, sinä ja pyörivä maailma (kuvaesimerkki alla) keskeistä on päähenkilön kokema tarpeettomuuden tunne ja siitä eroon pääseminen. Erikoisilla fantasiaelementeillä kuorrutettu tarina ei ehdi oikein alkaakaan, kun tarinalle varattu sivumäärä jo loppuukin.

Tähdet laitumen yllä on tarinana ehjä kokonaisuus alusta loppuun. Tomofujilta on aiemmin julkaistu suomeksi toinenkin yhden pokkarin mittainen kokoelma Wolfull Moon. Tuon vuonna 2013 suomennetun pokkarin kahta tarinaa vaivasi keskeneräisyys eikä tämän uudemmankaan pokkarin sivutarina vakuuta. Tähdet laitumen yllä sen sijaan on viety loppuun asti tyylillä ja nousee tekijänsä suomennetun valikoiman parhaaksi kertomukseksi ja muutenkin lukuviihteksi, jonka lukee mukisematta läpi ainakin kertaalleen.

Tähdet laitumen yllä (Hoshi furu makiba! / 星降るまきば!)

Tekijä: Yu Tomofuji

Julkaisija: Sangatsu Manga

Suomennos: Antti Valkama

ISBN: 978-952-16-1884-0

Luettu 1/1

Hinta: 6.20€ 

Rikkonainen rakkauspakkaus

Suomeksi ja espanjaksi japanilaista sarjakuvaa julkaiseva Ivrea -kustantamo on julkaissut nyt suomeksi jo toisen shojomangaka Nana Shiiban tarinakokoelman. Animal Jungle koostuu neljästä Deluxe Betsucomi -lehdessä julkaistusta manganovellista sekä lyhyestä ekstrasta, jossa vielä pokkarin lopussa palataan ensimmäisen tarinan pääparin elämään.

Animal Jungle (Animaru jangaru / アニマルジャングル)

Tekijä: Nana Shiiba

Julkaisija: Ivrea

ISBN: 978-84-16512-97-3

Luettu 1/1

Hinta: 6.95€

Ivrean vuonna 2014 julkaisema toinen Shiiban yksiosainen pokkari Naapurirakkautta kertoi lyhyitä romanttisia tarinoita rähjäisen vuokratalon asukkaiden keskuudessa ja onnistui tontillaan mukavasti. 

Animal Junglen tarinoita ei yhdistä yhteinen miljöö, eikä mikään muukaan. Kattaus on rikkonainen ja pokkarilta jää odottamaan samanlaista ehjää kokonaisuutta kuin mitä Naapurirakkautta sisälsi.

Animal Junglen ehdottomasti erikoisin tarina on Sydänten sympatiaa, eli pokkarin kolmas tapa esittää rakkaustarina. Tässä tarinassa päähenkilötyttö ja -poika pystyvät yhteentörmäyksen tuloksena kuulemaan toistensa ajatukset, mikä vääjäämättä vetää heitä lähemmäs toisiaan. Shiiban onnistunein kertomus tässä kokoelmassa on puolestaan sen toinen tarina Maailman vahvin tyttö, jossa tekijä jotakuinkin onnistuu luomaan ehjän kokonaisuuden.

Kuten koko pokkarin tarinavalikoimasta, jää myös yksittäisistä tarinoista eheys puuttumaan. Shiiban kustannustoimittajat tuskin ovat antaneet vapautta tarinoiden sivumäärän suhteen, mikä on asettanut rajansa sille, mitä voidaan kertoa. Tämä ei kuitenkaan selitä läheskään kaikkea, sillä kuten toisista Ivrean julkaisemista yhden pokkarin romantiikka-annoksista on huomannut, on sama konsepti onnistuttu myös saaman toimimaan

Joka tapauksessa Animal Jungle jatkaa samaa shojopokkareiden linjaa, jota Ivrealta on totuttu näkemään. Vertailussa tekijänsä toiseen suomennettuun kokoelmaan Animal Jungle ei pärjää, mutta tarjoaa toisaalta shojoa kaipaaville suomalaislukijoille jonkinlaisen tavan päästä lukemaan tyttöjenmangaa helposti kaupan hyllyltä. Nämä Ivrean lyhyet shojot tuskin tähän loppuivat, joten seuraavalla kerralla homma voikin taas toimia huomattavasti paremmin.