Mutta hätä ei ole onneksi tämän näköinen. Tanabe onnistuu tavoittamaan todella elävän pimeyden ja pelon tunnun niissä kolmessa tarinassa, jotka hänen kokoelmaansa Ajokoira ja muita H. P. Lovecraftin tarinoita sisältyvät. Weird Tales- ja The Wolverine -lehdissä 1920-luvun ensimmäisellä puolikkaalla julkaistut kolme kauhun suurnimen alkuperäisnovellia ovat Temppeli, Ajokoira sekä Nimetön kaupunki. Juuri tällaiseksi olen Lovecraftin tuotannon vähän lukemani perusteella mieltänytkin.
Kolmen novellin tulkitseminen sarjakuvana vain raapaisee kirjailijan tuotantoa, jonka kuuluisin osa lienevät Cthulhu-tarinat, joiden pohjalta muiden kirjailijoiden toimesta on syntynyt laaja mytologia täynnään pimeääkin pimeämpiä olentoja ja voimia. Samoin Lovecraftin keksimä kuviitteellinen pahojen voimien kirja Necronomicon on tuttu monille muillekin kuin kirjailijan tuotannon ystäville. Tätä nykyä kätevin tapa tutustua kirjailijan tuotantoon on hankkia käsiinsä Jalavan vuosina 2009 - 2014 julkaisema kokoelmasarja H. P. Lovecraftin kootut teokset.
Tanaben Lovecraft-tulkinnat ovat jäljeltään hyvin tasaisia, eikä yhtä tarinaa pysty nostamaan ylitse muiden. Läpi sadanseitsemänkymmenen sarjakuvasivun lukija pysyy yhtäläisen jännityksen ja jopa pienen pelon vallassa lukiessaan niin valtameren syvyyksiin, aavikolle kuin eurooppalaiseen kaupunkiympäristöönkin sijoitettuja tarinoita. Nähdyn perusteella voi sanoa, että hienoa, että Lovecraftin äärelle päätyi juuri Gou Tanabe.
Kehua täytyy myös Tanaben piirroksia ja pokkarin ulkoasua. Hillitty, mutta yksityiskohtainen kansi saa silmän vaeltamaan kuvassa ja mielen pohtimaan tarinaa kuvan takana. Kautta koko kolmen novellin kokonaisuuden Tanabe piirtää yksityiskohtaisesti tummia sävyjä säästämättä, kuten Lovecraftin kohdalla hyvin sopiikin toimia.
Pokkarin julkaisu ansaitsee kehut ja kiitokset. Ainoastaan pari käännöskömpelyyttä täytyy nostaa esille. Näistäkin toisesta on jo puhuttu Kvaakin foorumilla. Toisin sanoen sukellusveneen sukeltamista ehdottava repliikki on huti. Oikeammin hahmon pitäisi kehottaa sukellusvenettä nousemaan kohti pintaa ja antautumaan lähistön sotalaivalle.
Toinen kömpelyys löytyy samoin pokkarin ensimmäisestä tarinasta. Siinä sukellusveneen kapteeni pohtii löytämiään esineitä todeten ne "tyyliltään hellenistisiksi" ja "kuin antiikin Kreikan esi-isien aikaansaannoksiksi". Kapteenin ajatuksenjuoksu ei tässä osoita kovinkaan suurta asiantuntemusta, sillä antiikin taiteen hellenistinen kausi oli antiikin Kreikan kulttuurin suurista linjoista viimeinen. Näin ollen tyyliltään hellenistinen esine ei voi olla antiikin kreikkalaisten esi-isien tekosia. Virhe voi tuntua monesta pieneltä ja luultavasti termillä hellenistinen on tässä vain haettu sitä, että esineet ovat peräisin antiikin kulttuuripiiristä. Kuitenkin juuri tällaisen erikoissanaston kohdalla käännös joutuu koville ja punnitaan tiukan paikan tullen.
Mutta niihin kehuihin ja kiitoksiin. Suomennettuun ja englanniksi käännettyyn mangaan tottuneelle Gou Tanaben nimi oli entuudestaan täysin tuntematon, vaikka hänellä muutama sarja allaan onkin jo ennen Lovecraftiin tarttumista. Osoittaa oivaa silmää löytää tällainen helmi julkaistavaksi aivan puskista. Onnistuneen ja useita lukukertoja kestävän sarjakuvan ei aina tarvitse olla nimekäs ja kuuluisa ansaitakseen tulla julkaistuksi.
Tanaben luoma kokonaisuus on niin hyvin kasassa, että Ajokoira ja muita H. P. Lovecraftin tarinoita nousee ehdottomasti vuoden parhaaksi suomenkieliseksi mangajulkaisuksi parista pienestä käännösvirheestä huolimatta. Hienoa, että tämä on Japanista löydetty!
Loppuun en malta olla toivomatta, että vielä jonain päivänä näkisin lisää Tanaben Lovecraft-tulkintoja suomeksi. Sellainen on olemassa ainakin novellista Väri avaruudesta aivan tuoreeltaan tältä vuodelta. Jos vain mangaka jatkaa hyvältä vaikuttavalla tiellään, soisi jatkonkin Suomeen tulevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti