Harmaan linjan tasapaino

Keväällä suomeksi alkanut Sui Ishidan Tokyo Ghoul on sittemmin edennyt jo kolmanteen osaan saakka. Ensimmäinen osa alusti asetelman, joka ainakin lupaili kiinnostavaa sarjaa vielä usean pokkarin verran. Nyt kaksi osaa pidemmälle luettuna voi sanoa taas pikkaisen enemmän siitä, mistä Tokyo Ghoul on tehty.

Tokyo Ghoul (東京喰種トーキョーグール)

Tekijä: Sui Ishida

Julkaisija: Punainen jättiläinen

Suomennos: Suvi Mäkelä

ISBN: 978-952-16-1867-3

Luettu 3/14

Hinta: 6.90€

Sarjan toinen pokkari parantaa verrattuna avausosaan. Luvuista 10-19 puuttuvat lähes tyystin varsinaiset toimintakohtaukset ja painoa on annettu niin sarjan maailman syventämiselle, uusien juonikuvioiden petaamiselle kuin myös erittäin kiinnostavalle moraaliselle pohdinnalle. Pokkarin pääpaino on Kanekin tasapainottelussa kapealla ja harmaalla ihmisten ja ghoulien maailman välisellä alueella.

Kumpi on parempi vaihtoehto, ghoulit tappamassa ihmisiä ravinnokseen, vai ihmiset tappamassa ghouleja välttääkseen syödyksi joutumisen? Tämän moraalisen ongelman parissa Ken Kaneki joutuu elämään tuntiessaan kuuluvansa molempien lajien maailmoihin. Aiempaa suuremmassa osassa ovat ensimmäisessa osassa lähinnä maininnan asteelle jääneet ghoulien tutkijat ja näiden kattojärjestö, jotka selvittävät ghoulien tekemiä rikoksia ja näiden henkilöllisyyksiä sekä surmaavat kiinni saamansa ghoulit.

Samalla kun Kaneki miettii ghoulien ja ihmisten oikeutuksia toistensa surmaamiselle, lukija voi huomata hänen ajattelunsa muuttuvan. Sen lisäksi että ylipäätään miettii ghoulien syitä toimia tietyllä tavalla, Kaneki haluaa myös oppia heidän tapaansa elää, vaikkakin omilla ehdoillaan. Lukija huomaa kahden maailman välillä tasapainottelun entistä hankalammaksi ja joutuu paikoin itsekin pois mukavuusalueeltaan miettiessään asioita ghoulien näkökulmasta. Eivätkö ihmiset toimikaan kaikkien parhaaksi? Ajatusta voi halutessaan laajentaa pois Tokyo Ghoulin ruutujen välistä.

Sarjan kolmannessa osassa pääpaino on jälleen toiminnassa Kanekin hiljalleen tutustuessa ghoulien ihmissilmää välttelevään ja hurmeiseen maailmaan. Moraaliset pohdinnat eivät nouse edellisen osan kaltaisella tavalla esille, mutta nekin edelleen jylläävät päähenkilön mielessä. Silti väistämättä kolmas osa vie sarjan tenhoa hieman alaspäin, sillä vaikka Sui Ishida piirtää toimintakohtaukset hienosti, on sarjan kiinnostavin osuus tähän saakka ollut toisaalla. Vaikka Tokyo Ghoul ei kovin filosofinen sarja olekaan, sitä kannattaa kyllä lukea etiikallakin satsatut lasit silmillä.

Tokyo Ghoul parantaa lupaavan alun jälkeen jonkin verran kahdessa seuranneessa osassa. Juonikuviot avautuvat hiljalleen ja jonkinlainen suurempi konflikti lienee tulevaisuudessa väistämätön. Kolmen osan jälkeen suurin kysymys sarjan jatkosta koskee päähenkilön merkitystä ghoulien ja ihmisten välillä sekä erityisesti sitä, kuinka Sui Ishida saa pidettyä Kanekin ristiriitaisen aseman kiinnostavana. Jollain tavalla päähenkilön dilemman täytyy edetä, ja sen soisi onnistuvan. Suunta on ollut tähän saakka oikea ja tehty oikeanmittaisilla askelilla, joten neljättä osaa tuskin kannattaa jättää välistä.

Mitä tänään syötäisiin?

Zombeja ja vampyyreja on viime vuosina pyörinyt jos monenmoisia sarjakuvissa täällä Suomessakin. Esimerkiksi Egmontin julkaisemat Walking Dead -kokoelmat sisälsivät ihmiset gourmetherkkuna näkeviä, kauniisti virnistäviä epäkuolleita. Puhumattakaan monista vampyyrisarjakuvista, kuten mangan saralla niin ikään Egmontin julkaisema Kohta Hiranon Hellsing ja sen ihmisiä herkkunaankin pitävät vampyyrit.

Ja nyt mennään taas. Punainen jättiläinen on juuri julkaissut ensimmäisen osan Sui Ishidan neljätoista osaa pitkästä sarjasta Tokyo Ghoul. Tällä kertaa ihmisillä itsensä ravitsevat ghoulit, nuo olemukseltaan vahvat ja ketterät piilottelijat, joita ei ihmisestä erota ennen kuin on liian myöhäistä. Suomessa eletään nyt mangan kannalta siinä iloisessa todellisuudessa, että saamme kotokielellä jopa kahta mangasarjaa, jossa ihmiset kuuluvat jonkun ruokalistaan. Se toinen sarja on tietysti rujohko Titaanien sota - Attack on Titan.

Maailmalla Tokyo Ghoul on ollut suoranainen ilmiö. Animaatiosovituksen - joka tosin lienee vähintään osittain mangankin suosion syy - lisäksi tämän puolesta puhuvat myös sekä Japanin että Yhdysvaltojen myyntiluvut. Vuodesta 2014 lähtien Japanissa on myös julkaistu sarjalle jatkoa nimellä Tokyo Ghoul:re. Tätä kuudenteen osaan ehtinyttä kokonaisuutta ei ole vielä päätetty julkaista suomeksi. Jatkoa harkitaan varmasti, mikäli tämä ensimmäinen kokonaisuus löytää ostajansa.

Mistä sitten on kyse? Kuten sarjan nimikin antaa ymmärtää, asuttaa Tokion metropolialuetta ihmisten lisäksi toinenkin elonmuoto, ghoulit. Nämä ihmisiä syövät olennot piilottelevat kaupungin asukkaiden joukossa viettäen itsekin varsin tavallista elämää, ellei ruokapyramidin eroja lasketa.

Ghouleihin törmää myös ensimmäisen vuoden kirjallisuuden opiskelija Ken Kaneki, kun treffi-ilta saa odottamattoman käänteen.

Mikään uusi uhka ghoulit eivät kuitenkaan ole, sillä niihin on ehditty erikoistua jo asiantuntijatasollakin. Vaikka surmia tapahtuu, tuntuvat ghoulit olevan japanilaisille samanlaisia kuin maanjäristykset. Uhka on olemassa, mutta turha sillä on stressata omaa elämää ennen kuin se osuu omalle kohdalle.

Alusta saakka sarjasta saa sen kuvan, että tekijä tietää mitä tekee ja mihin haluaa tarinaa kuljettaa. Useista sarjoista tuttua ensimmäisten lukujen hapuilua ei Tokyo Ghoulissa ole. Tämä antaa luvan odottaa koukuttavaa luettavaa seuraaviinkin osiin, vaikka tarinan suvantokohdilta tuskin voidaankaan kokonaan välttyä.

Jos jostain haluaa Tokyo Ghoulin ensimmäistä osaa kuitenkin moittia, taitaa se tekijän hyvästä otteesta huolimatta liittyä tarinankerrontaan. Ensimmäinen pokkari ei oikeastaan anna mitään konkreettista näyttöä siitä, mihin suuntaan tarina jäljellä olevissa kommessatoista osassa kulkee. Tärkeitä elementtejä on pedattu hyvin, mutta paljon myös luotetaan siihen, että tämä riittää lukijoille tässä vaiheessa. Nyt lupaukset on asetettu, ja myöhemmin nähdään, pidetäänkö ne. Ei siis mitään vakavaa vikaa, vain se tavallinen pidemmän mangasarjan ensimmäisen osan ongelma.

Sui Ishidan suunnitelmallisuus näkyy myös Tokyo Ghoulin yksityiskohdissa. Päähenkilön kirjallisuudenopinnot eivät ole vain päälleliimattu fakta, vaan se ulotetaan myös yksityiskohtiin. Esimerkiksi sellaiset kirjailijat kuin Hermann Hesse ja Franz Kafka mainitaan.

Tokyo Ghoul ei julkaisuna turhia koreile, mutta on kaikessa hillittyydessään kaunista katsella. Värisivuja ja muita erikoisuuksia ei oikeastaan edes kaipaa, kun etu- ja takakannen lisäksi pokkarin selkämyskin on hillityn hallittu kokonaisuus. Taustan dominoiva valkoinen istuu valittuihin fontteihin ja itse piirroksiin kuin ghouli niskaan.

Ja kehutaan nyt vielä piirroksiakin. Ishidan piirrokset ovat samaan aikaan tyylillisesti nykyaikaisia, mutta eivät liukuhihnamaisella tavalla kuten Valkoisen noidan piirtäneellä Pairanilla. Ishida on löytänyt oman tyylinsä, joka sekin tukee tarinaa. Etenkin toiminnallisemmissa kohtauksissa on sopivasti rosoa.