lauantai 19. lokakuuta 2019

Väkivallalla sortoa vastaan - Patriootti Moriarty 3 ja 4

Ryosuke Takeuchin ja Hikaru Miyoshin Sherlock Holmes -tulkinta Patriootti Moriarty on hyvä esimerkki sarjasta, jolle kannattaa antaa aikaa kehittyä. Sarjan kolmas ja neljäs osa syventävät juonta onnistuneesti silti pilaamatta tarinan keveää perusluonnetta.






Patriootti Moriarty
Yukoku no Moriarty /憂国のモリアーティ
Tarina: Ryosuke Takeuchi
Taide: Hikaru Miyoshi
Sir Arthur Conan Doylen teoksiin perustuen
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Alkuperäinen julkaisu: Jump SQ (Shueisha)
Suomennos: Kim Sariola
Luettu 4/9+
 

Kolmannen ja neljännen pokkarin myötä Patriootti Moriarty ottaa edelleen lisää tuulta alleen. Tärkeimmät henkilöt, Moriarty ja Holmes, käyvät jo hyvinkin tutuiksi. Samoin Moriartyn suuri suunnitelma saa lisää kierroksia.

Mutta niin kuin ei tässä olisi jo tarpeeksi, sekoittaa käsikirjoittaja tarinaan yllättäviä, kokonaan uusia elementtejä, joista osa on tuttuja Sherlockinsa tunteville, mutta osa hakee innoitusta muista lähteistä. Vai mitä sanoisitte esimerkiksi nimistä Moneypenny ja M? Patriootti Moriartysta näyttääkin kehkeytyvän paljon moniulotteisempi soppa, kuin heikohkon ensimmäisen osan myötä uskalsi toivoakaan.


Tuttuja nimiä - mutta kuinka ne Sherlockiin liittyvät?

Sarjan edettyä tähän pisteeseen, uskaltaa ääneenkin jo kertoa, että Moriartyn vehkeilyjen tavoitteena on poistaa englantilaisesta luokkayhteiskunnasta kaikki sen tuottama paha. Käytännössä tämä tarkoittaa aatelisten tekemien vääryyksien kostamista väkivallalla, mikä aiheuttaa tietysti moraalisen ongelman.


Moriartyn apuri Moran.

Onneksi tämä ongelma on sarjassa nostettu esiin, eikä sitä piilotella tai peitellä pitäen lukijaa tyhmänä. Tässä mielin Patriootti Moriarty muistuttaa hieman toista, kuuluisampaa sarjaa, jossa rikoksiin vastataan samalla mitalla. Toiveissa on, että Death Noten lailla myös Moriartyssa muistetaan kaikkia rikoksen tekijöitä ansaitulla tavalla.

Sarjaa on edelleen simppeli lukea. Vaikka tarina laajenee ja yhä useampi sivuhahmo - kuten neljännessä osassa esiin nostettu Moran - lisää merkitystään, ei juonenkuljetus ala turhia kikkailemaan. Kulloinenkin tarinan osa keskittyy vain sille keskeisimpien hahmojen käsittelyyn, eikä ota liiaksi sivupolkuja näyttääkseen, mitä toisaalla tapahtuu samanaikaisesti. Tämä pitää sarjan helppolukuisena ja sitä kautta myös helposti lähestyttävänä. Kehitys sarjan ensimmäisen osan jälkeen on johtanut oikeaan suuntaan ja vienyt yllättävänkin pitkälle jopa siinä määrin, että sarjaan alkaa olla täysin koukussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti