maanantai 18. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 käännössarjakuvat

Tarkoituksenani on koota tähän blogitekstiin vuoden 2016 aikana julkaistavat käännössarjakuvat. Olen joskus haikaillut itse tällaisen listan perään, jossa kerrottaisiin lyhyesti julkaistavan sarjakuvan nimi, kustantaja sekä julkaisuaika. Nyt kun pidän itse blogia, mikäpä minua estäisi? Vaikka siitä ei muille olisikaan hyötyä, pysyn ainakin itse mukavasti kärryillä siitä, millaista luettavaa Suomessa ilmestyy.

Julkaisuajat on koottu vain kuukauden mukaan, sillä pidän tarkkoja julkaisupäivämääriä hankalina valvoa. Lisäksi mangasarjat mainitaan vain ensimmäisen osan julkaisukuukauden kohdalla. Disney-julkaisuista ilmoitetaan pääsääntöisesti vain kovakantiset julkaisut, mutta jos jotain muuta erikoista tulee, ilmoitan ne oman harkintani mukaan. Jos huomaatte jotain puuttuvan, ottakaa ihmeessä yhteyttä! Päivitän listaa sitä mukaa kun ehdin ja kustantajat julkaisuohjelmistaan tiedottavat.

Listaa luetaan muodossa teos, tekijä(t) ja julkaisija.


TAMMIKUU
Aamuvirkkujen maassa, Paula Bulling, Suomen sarjakuvaseura ry
Aku Ankka - Näköispainos vuosikerrasta 1974, osat I & II, useita, Sanoma Finland
Ken Parker - Tuomitut, Giancarlo Berardi, Maurizio Mantero, Pasquale Frisenda & Laura Zuccheri, Egmont Kustannus
Pokémon Ranger ja meren temppeli, Makoto Mizobuchi, Sangatsu Manga
Saga 3, Brian K. Vaughan & Fiona Staples, Like Kustannus
Tex Willer -kirjasto 32: Kuolema sirkuksessa, Gianluigi Bonelli & Aurelio Gellappini, Egmont Kustannus
Valkoinen noita - Jatkosota 1, Naruki Nagakawa & Pairan, Punainen jättiläinen

HELMIKUU
Asterix 30: Obelixin kaleeri, Albert Uderzo, Egmont Kustannus (uusintapainos)
Avaruusagentti Valerianin seikkailuja: Brooklynista kosmokseen, Jean-Claude Mézières & Pierre Christin, Jalava (uusintapainos)
Kill la Kill 1, Kazuki Nakashima & Ryo Akizuki, Ivrea Suomi
Koiria ja isäntiä, Yoshihiro Takahashi & Akira Ito, Punainen jättiläinen
Preacher Deluxe 1, Garth Ennis & Steve Dillon, RW Kustannus
Preacher Deluxe 2, Garth Ennis & Steve Dillon, RW Kustannus

MAALISKUU
Alix Senator 1: Verikotkat, Jacques Martin, Valerie Mangin & Thierry Demarez, Apollo Kustannus
Ankat maailman ympäri 3: Afrikka, useita tekijöitä, Sanoma Finland
Carl Barksin parhaat sarjat 5: Leirielämää, Carl Barks, Sanoma Finland
Hämähäkkimies 1985 - osa 2, useita, Egmont Kustannus
Lucky Luke - Statue Squaw, Achdé, Egmont Kustannus
Muotiunelmia, Kayoru, Ivrea Suomi
Mustanaamio 1973, useita, Egmont Kustannus
Pikon ja Fantasion uudet seikkailut 12: Marsupilamin raivo, Yoann & Vehlmann, Egmont Kustannus
Pokémon: Giratina ja Sky Warrior, Makoto Hijioka, Sangatsu Manga
Tex Willer -kirjasto 33: Verta hiekalla, Gianluigi Bonelli & Aurelio Galleppini, Egmont Kustannus
Vinossa, Knut Nærum & Karstein Volle, Like Kustannus

HUHTIKUU
Corto Maltese - Keskiyön auringon alla, Rubén Pellejero & Juan Díaz Canales, Jalava
Kesäyön tarinat, Tooko Miyagi, Punainen jättiläinen
Pulpettinaapurit 1, Takuma Morishige, Punainen jättiläinen
Tokyo Ghoul 1, Sui Ishida, Punainen jättiläinen

TOUKOKUU
Batman - Maa yksi 1, Geoff Johns & Gary Frank, RW Kustannus
Pokémon Zoroark - Illuusioiden mestari, Momota Inoue, Sangatsu Manga
Sandman Deluxe 4, Neil Gaiman & useita, RW Kustannus
Tulevaisuuden arabi 2: Lapsuus Lähi-Idässä (1984-1985), Riad Sattouf, WSOY

KESÄKUU
Akame 1, Yoshihiro Takahashi, Punainen jättiläinen
Animal Jungle, Nana Shiiba, Ivrea Suomi
Naruto - Seitsemäs Hokage ja uusi sukupolvi, Masashi Kishimoto, Sangatsu Manga
Tex Willer -kirjasto 34: Synkkiä enteitä, Gianluigi Bonelli & Aurelio Galleppini, Egmont Kustannus
Vahtikoirat 1, Sora Hoonoki, Sangatsu Manga

HEINÄKUU
Aoha Ride 1, Io Sakisaka, Ivrea Suomi
Apinain Tarzan: Kultainen leijona, Russ Manning, Like Kustannus
Susilapset 1, Mamoru Hosoda & Yuu, Sangatsu Manga
Tähdet laitumen yllä, Yuu Tomofuji, Sangatsu Manga

ELOKUU
Batman - Arkham City, Paul Dini & Carlos Andaman, RW Kustannus
Batman - Detective Comics 4, John Layman & Jason Fabok, RW Kustannus
Batman - Maa yksi 2, Geoff Johns & Gary Frank, RW Kustannus
Batman ja Robin 3, Peter Tomasi & Patrick Gleason, RW Kustannus
Bouncer 3: Käärmeen oikeus, Francois Boucq & Alejandro Jodorowsky, Jalava Kustannus
Doctor Strange: Alku, Greg Pak & Emma Rios, Egmont Kustannus
Huonon isän opas, Guy Delisle, WSOY
Preacher Deluxe 3, Garth Ennis & Steve Dillon, RW Kustannus
Rakastunut robottiin 1, Kayoru, Ivrea Suomi
Ryhmä-X vuosikerta 1985 - osa 2, useita, Egmont Kustannus
Tex Willer -kirjasto 35: Merirosvon aarre, Gianluigi Bonelli & Aurelio Galleppini, Egmont Kustannus
X-Men: Xenogenesis, Warren Ellis & Kaare Andrews, Egmont Kustannus

SYYSKUU
Ankka vailla menneisyyttä, Giorgio Cavazzano, Aki Kaurismäki & Kari Korhonen, Sanoma Finland
Batman - Evoluutio, Greg Rucka, Shawn Martinbrough & John Watkiss, RW Kustannus
Buddy Longway 1: Myötä- ja vastamäessä, Derib, Apollo Kustannus
Ihmeellinen Miracleman, Alkuperäinen kirjoittaja, Garry Leach, John Totleben & Alan Davis, Like Kustannus
Preacher Deluxe 4, Garth Ennis & Steve Dillon, RW Kustannus
Sandman Deluxe 5: Persoonapeli, Neil Gaiman & useita, RW Kustannus
Suicide Squad 1: Isku vasten kasvoja, Adam Glass, Federico Dallocchio & Clayton Henry, RW Kustannus
Tenavat - Parhaat sarjat 1960-1969, Charles M. Schulz, Otava
Teräsmies 3: Raivoisa maailmanloppu, Scott Lobdell & Kenneth Rocaforth, RW Kustannus

LOKAKUU
Buster: Benny Kultajalka - Melchester Rovers 1972-1973, useita, Egmont Kustannus
Carl Barksin parhaat sarjat 5: Yksisarvisen jäljillä, Carl Barks, Sanoma Finland
Kummituskokelas 1, Emi Ishikawa, Sangatsu Manga
Lucky Luke: Mies joka ampui Lucky Luken, Matthieu Bonhomme, Egmont Kustannus
Mikki, konnien kauhu - Floyd Gottfredsonin kovimmat kelmit, Floyd Gottfredson, Sanoma Finland
Minä Aku Ankka 2, Carl Barks, Sanoma Finland
Mustanaamio - Mies joka ei kuole koskaan, useita, Egmont Kustannus
Titaanien sota - Levin tarina 1, Hikaru Suruga, Gun Snark & Hajime Isayama, Sangatsu Manga
Saga 4, Brian K. Vaughan & Fiona Staples, Like Kustannus
Sherlock 1: Vaaleanpunainen kuolema, Jay, Mark Gatiss & Steven Moffat, Punainen jättiläinen
Tex Willer: Flagstaffin suuri vehkeily, useita, Egmont Kustannus
Tex Willer Kirjasto 36: Musta nuoli, Gianluigi Bonelli & Aurelio Galleppini, Egmont Kustannus
Tex Willer -suuralbumi 34: Kapteeni Jack, Tito Faraci & Enrique Breccia, Egmont Kustannus

MARRASKUU
Hopeasokerimestari ja musta keiju 1, Alto Yukimura & Miri Mikawa, Sangatsu Manga
Lindhberg 1, Ahndongsik, Sangatsu Manga
Orion 1, Yoshihiro Takahashi, Punainen jättiläinen

JOULUKUU
Seitsemän kuolemansyntiä 1-2, Nakaba Suzuki, Sangatsu Manga
Velhon morsian 1, Kore Yamazaki, Punainen jättiläinen


JOSSAIN VAIHEESSA VUOTTA
Batman - Deathblow: After the Fire, Brian Azzarello & Lee Bermejo, RW Kustannus
Batman - No Man's Land 1, Bob Gale & useita, RW Kustannus
Batman - No Man's Land 2, Greg Rucka & useita, RW Kustannus
Batman - Noel, Lee Bermejo, RW Kustannus
Batman - Zero Year 5, Scott Snyder & James Tynion IV, RW Kustannus
Batman ja Robin 4, Peter Tomasi & Patrick Gleason, RW Kustannus
Ihmenainen - Maa yksi 1, Grant Morrison & Yanick Paquette, RW Kustannus
Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 2, Alan Moore & Kevin O'Neill, Egmont Kustannus, uusintapainos
Nemi 32, Lise Myhre, Egmont Kustannus
Oikeuden puolustajat 4, Geoff Johns & Ivan Reis, RW Kustannus
Preacher Deluxe 5, Garth Ennis & Steve Dillon, RW Kustannus
Preacher Deluxe 6, Garth Ennis & Steve Dillon, RW Kustannus
Rämeen olento 6, Alan Moore & Rick Veitch, RW Kustannus
Sandman Deluxe 6, Neil Gaiman & useita, RW Kustannus
Sandman Deluxe 7, Neil Gaiman & useita, RW Kustannus
Sandman Deluxe 8, Neil Gaiman & useita, RW Kustannus
Suiciders 1, Lee Bermejo, RW Kustannus
Suiciders 2, Lee Bermejo, RW Kustannus
Teräsmies - Action Comics 4, Andy Diggle & Tony Daniel, RW Kustannus
Vihreä lyhty 4, Robert Venditti & Billy Tan, RW Kustannus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti