Kesäyön tarinat on uusin Sangatsu Mangan "sataprosenttista kauhua" -logolla varustetuista nimikkeistä. Aiemmin saman logon alla on julkaistu toinen yksiosainen novellikokoelma Saksinainen sekä kahden pokkarin mittainen Ryoo Azukin Vaarallinen sivusto.
Takakansi lupaa luettavaksi kaunista kauhua ja sitä Kesäyön tarinat todella tarjoaa. Erityisesti silmää hivelevät piirokset luonnosta ja etenkin metsistä. Pokkarin kauhu ammentaa laajasta japanilaisesta tarinaperinteestä, jossa luonto on monine jumaluuksineen aina ollut tärkeässä osassa. Japanin salaperäisinä esitetyt metsät ovat monelle varmasti tuttuja esimerkiksi Hayao Miyazakin animaatiosta Naapurini Totoro sekä Haruki Murakamin kirjoista. Teema on yleinen ja suosittu, mutta onneksi Tooko Miyagi saa sen toimimaan ilman mukinoita, vaikka lyhyissä kertomuksissaan ei esitettyjen verrokkien tasolle aivan ylläkkään.
Yhtä kaikki, metsät on siis piirretty kauniisti. Tässä auttaa montaa muuta tytöille suunnattua mangasarjaa yksityiskohtaisempi taustojen teko. Metsien ja muun luonnon piirtäminen voi olla työlästä puuhaa tekijälleen, mutta lukija kiittää jokaikisestä puunlehdestä, joka ruutuun on piirretty.
Kehuin jo Saksinaisesta kirjoittaessani ideaa julkaista näitä lyhyitä kauhukokoelmia. Kehut ovat edelleen paikallaan siltä osin, että Kesäyön tarinoissa kaikki neljä kauhunovellia ovat parempia kuin yksikään Saksinaisessa tai Vaarallisessa sivustossa julkaistuista tarinoista. Vaikka tarinat ovat lyhyitä, ne on suunniteltu käytössä olevaan tilaan sopiviksi. Kiireen tuntua juonenkuljetuksessa ei ole.
Mutta oi ja voi, miksi ei kauhu voi jatkua tauotta kannesta kanteen? Pokkarin viides tarina, historialliseksi seikkailuksi naamioitu mielikuvitusfantasia Auringosta itään, kuusta länteen ei yllä lähellekään sitä tasoa, jolla Kesäyön tarinoiden alkupuolisko liikkuu. Samalla tarina on myös kaukana kauhusta, jolloin "sataprosenttinen kauhu" on lantrattu sinne viisikymmentäprosenttisen tietämille.
Sivumäärällisesti pokkarin viimeinen kertomus haukkaa noin puolet pokkarista, joten hyvin alkanut lukukokemus tyssää jo varhaisessa vaiheessa. Alun napakoiden ja toimivien tarinoiden rinnalle tuotu pidempi kertomus tuntuu tässä seurassa puuduttavammalta kuin yksistään luettuna ehkä olisikaan. Nyt ei seura tehnyt kaltaisekseen.
Sivumäärällisesti pokkarin viimeinen kertomus haukkaa noin puolet pokkarista, joten hyvin alkanut lukukokemus tyssää jo varhaisessa vaiheessa. Alun napakoiden ja toimivien tarinoiden rinnalle tuotu pidempi kertomus tuntuu tässä seurassa puuduttavammalta kuin yksistään luettuna ehkä olisikaan. Nyt ei seura tehnyt kaltaisekseen.
Mutta Sangatsua edellä mainitusta on vaikeaa syyttää. Nopea tiedonhaku paljastaa, ettei Tooko Miyagi yksinkertaisesti ole tehnyt enempää kauhua kuin mitä nyt on käsillä. Toisin sanoen kokonaista pokkaria tekijän kauhutarinoista ei ole voitu väsätä ja jotain on täytynyt mukaan laittaa.
Kritiikistä huolimatta olen myös tyytyväinen, että Kesäyön tarinat on suomeksi päätetty julkaista. En minä näitä tarinoita muutoin olisi varmastikaan tullut lukeneeksi, vaikka sama julkaisu löytyy myös englanniksi käännettynä Digital Manga Publishingin toimesta. Ehkä Kesäyön tarinat eivät ole kaikkein pelottavimpia kauhutarinoita, tai tarjoa luettavaa kovin pitkäksi ajaksi, mutta ainakin piirrosten kautta välittyvä tunnelma osuu paremmin kohdalleen, kuin suomennetussa (tosin kapeassa joukossa) kauhumangassa noin keskimäärin.
Kritiikistä huolimatta olen myös tyytyväinen, että Kesäyön tarinat on suomeksi päätetty julkaista. En minä näitä tarinoita muutoin olisi varmastikaan tullut lukeneeksi, vaikka sama julkaisu löytyy myös englanniksi käännettynä Digital Manga Publishingin toimesta. Ehkä Kesäyön tarinat eivät ole kaikkein pelottavimpia kauhutarinoita, tai tarjoa luettavaa kovin pitkäksi ajaksi, mutta ainakin piirrosten kautta välittyvä tunnelma osuu paremmin kohdalleen, kuin suomennetussa (tosin kapeassa joukossa) kauhumangassa noin keskimäärin.
